Kuvaus

Nenäpäivän huumori haastaa perusnegatiivisuuden ja kääntää mustan valoisaksi. Keski-ikäinen täti-ihminenkin taipuu hyväksymään, että nykynuoriso voi olla hyvätapaista. Valitsen Irman, joka toivoo, että oltaisiin vaan yhdessä ja mukavia toisillemme. Nenäpäivän lukemisen jälkeen, se tuntui oudosti mahdolliselta."
Minna Joenniemi, Finlandia-diktaattori 2010

Mikko Rimmisen kolmas romaani Nenäpäivä kertoo Hakaniemessä yksin asuvasta, ihmisrakkaasta Irmasta.

Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.

Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Talous?tutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja.

Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaiset epäillä Irman ammatillista aitoutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Mitä ihmiset ajattelevat? Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa.

Irman on pakko palata paikalle, mutta kiinni jäämisen pelko alkaa käydä hetki hetkeltä aiheellisemmaksi.

Mikko Rimminen on kirjoittanut uskomattoman hellän, jysäyttävän surumielisen ja tolkuttoman hauskan kertomuksen ihmisrakkaudesta. Ihminen on lämpöhakuinen ohjus. Niin on Irmakin. Hän tarttuu toimeen, toimi vain on väärä.

Koskaan ei ole suomalaisessa kirjallisuudessa kuvattu naista näin verbaalisena olentona ja haikean hellästi. Mikko Rimmisellä on nerollinen kyky saada lukija rakastamaan maailmaa kaikkinensa.

Nenäpäivä voitti vuoden parhaalle romaanille myönnettävän Finlandia-palkinnon 2010. 
 

"Mikko Rimmisen kolmas romaani on suurenmoinen yksinäisen naisen selviytymistarina. (...) Rimmisen proosan tunnusmerkki on jäljittelemätön tyyli ja sen karnevalisoivaa hauskaa kasaavat kohtaukset." 
Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat 2.10.2010

"Rimmisen ihana Irma (...) Nenäpäivä notkuu ihanaa, lempeää huumoria, kun lähes lakkaamatta jonkinlaisessa pikku paniikissa pörräävä Irma vatkaa tunteistaan: hänellä on loistava kyky katsella itseään ulkoapäin, toisten silmin. (...) Lukijan vatsassa hyrisee hellästi, ja kirja on luettava nopeasti loppuun." 
Seija Forsström, Itä-Savo 22.11.2010

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 81 vrk 23 h 17 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4,60 € Sulkeutuu 81 vrk 23 h 17 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.