Kuvaus

Miss Farkku-Suomi on Matti Kinnusen ohjaama ja käsikirjoittama nuorisoelokuva. Elokuva sai ensi-iltansa 3. elokuuta 2012.[1]

1970-luvun Ouluun sijoittuva elokuva perustuu Kauko Röyhkän samannimiseen romaaniin. Elokuvan pääosia näyttelevät Mikko Neuvonen, Sanni Kurkisuo ja Elias Gould, muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Pirkko Hämäläinen, Olavi Uusivirta, Maria Ylipää, P-K Keränen, Juha Kukkonen ja Ville Myllyrinne.

Elokuva kuvattiin Helsingissä ja Oulussa. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2011.

Välde haluaa rakastaa Pikeä, luokan kauneinta tyttöä. Kun muut tanssivat discossa, Välde nauttii rosoisesta musiikista, Lou Reedin sanoituksista, New York Dollsista ja David Bowiesta.
Välde ystävystyy Sasun kanssa. He perustavat Torttu-bändin, kuuntelevat samaa musiikkia ja lukevat miten punk ja uusi aalto tekevät tuloaan maailmalla. Lehdissä puhutaan uusista bändeistä kuten Suicide, Clash ja The Sex Pistols. Mutta Oulun akustisen musiikin iltamissa hämyt laulavat vielä Bob Dylania, kritisoivat jenkkejä ja kaupallisuutta. Kaikki pukeutuvat farkkuihin. Sitten Pike voittaa Suosikin kauneuskilpailun, ja hänestä tulee Miss Farkku-Suomi. Lopulta kaikki ei menekään niin kuin Välde haluaisi...

Elokuvan saamat palkinnot

9th Jecheon International Music & Film Festival

  • Jury Special Award: Miss Blue Jean; 19. elokuuta 2013

Portugalin FEST elokuvafestivaali

  • Silver Castle -pääpalkinto: Miss Blue Jean; heinäkuu 2013

Jussit

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5 €
Sulkeutuu 69 vrk 12 h 16 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 69 vrk 12 h 16 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.