Kuvaus

Hyväkuntoinen ( K4 ) uudenveroinen sidos , julkaisija: Maanpuolustuskorkeakoulu 2012, 400 sivua ,  kuvitettu, karttoja , 29 cm , painoa 2 kg

loppuunmyyty

Tästä kaikille Saharan hiekkaa nielleille muisteltavaa ... ja tietysti kaikille muillekin  tiedonjanoisille

Takakannen tietoa:  " Helsingin taistelujen jälkeen saksalaiset ottivat Santahaminan haltuunsa huhtikuussa 1918. Suomenlinnaan, Santahaminaan ja Katajanokalle perustettiin vankileirit. Vainajia riitti Santahaminan hiekkaan. Vankileirien ja hautausmaiden synkeät tarinat haudattiin pitkäksi aikaa. 

Saarella toimi saksalaisia, ranskalaisia ja englantilaisia neuvonantajia, syntyi suuri suomalainen varuskunta, jonka alkuajan tehtäviä oli Sörnäisten valtaaminen. Helsingin ensimmäinen maalentokenttä oli Santahaminassa. Saarella korjattiin lentokoneita ja rakennettiin radiolaitteita sekä vastattiin Suomen ulkomaan radioyhteyksistä. Suomen ensimmäiset panssarivaunut harjoittelivat Saharassa. Santahaminan ilmatorjuntayksiköt olivat ratkaisevassa asemassa torjuttaessa Stalinin Helsinkiin suuntaamat suurpommitukset helmikuussa 1944. 

Vuosikymmenien aikana saarella on toiminut kymmeniä joukko-osastoja ja laitoksia. Siellä on koulutettu satoja tuhansia sotilaita. Santahaminan varuskunnan tehtävä on edelleen suojata valtakunnan rajalla olevaa Helsinkiä. Santahamina on myös Helsingin eteläisin kaupunginosa, jossa asutaan, työskennellään ja opiskellaan. 

Kolmen vuosikymmenen arkistojen selvittämisen ja verkostotyöskentelyn tuloksena syntynyt kirja on tietopaketti ja jännityskertomus Suomen sotilashistoriasta. Kirjassa on paljon uutta ja hätkähdyttävää tietoa sekä yli 400 historiallista kuvaa ja karttaa. Mukana ovat myös vuoden 1989 neuvostoliittolaiset sotilaskartat Helsingistä sekä kuvitetut artikkelit pääkaupungin ohjuspuolustuksesta kylmän sodan aikana. Salaperäisen ja puomilla suljetun Santahaminan tulevaisuudesta ollaan montaa mieltä. Kirja tarjoaa ainutlaatuista taustatietoa Santahamina-keskusteluun  "

Asiasanat: saaret sotilasalueet varuskunta-alueet varuskunnatsotilaskoulutus linnoitukset kasarmit maanpuolustuskorkeakoulutsotahistoria paikallishistoriat historia 

lue alempaa fennica-osuus , niin kirjan tiedot selviävät
 
Kuntoluokitus:  (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
 
Voittajalle postituskulut; raha tililleni ja kirjapaketti / kirje postiin !

Muut kohteeni näet tästä linkistä!
 
Fennica-tiedot alla :

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 7 vrk 20 h 11 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

75 € Sulkeutuu 7 vrk 20 h 11 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.