Kuvaus

Nimet Marmoritaulussa -  DVD


Alkuperäisnimi:  Nimed Marmortahvlil


 

Ensimmäinen maailmansota on päättynyt. Venäjän ja Saksan keisarikunnat ovat hajonneet, Neuvostoliitto on perustettu ja Viro on itsenäistynyt. Marraskuussa 1918 puna-armeija hyökkää Viroon rauhanomaisista puheistaan huolimatta. Viron hallitus julistaa yleisen liikekannallepanon.

Köyhän perheen poika Ahas kamppailee omatuntonsa kanssa. Seuratako vanhempaa veljeään punakaartiin vai taistellako koulutovereidensa rinnalla hallituksen joukoissa? Kun ystävät liittyvät armeijaan, Ahas jää kotiin. Punakaarti vangitsee koulunsa univormuun pukeutuneen Ahaksen ja hän kohtaa nuoren porvaristytön Martan. Hallituksen joukkoihin pyrkivä suomalainen upseeri Sulo Kallio (Peter Franzen) vapauttaa Martan ja Ahaksen ja pakenee heidän kanssaan. Pakomatkan aikana Ahas valitsee puolensa. Sota kasvattaa Ahasta tovereineen kohti aikuisuutta - katkerien yllätysten kautta. Kun sota päättyy, kaikki on toisin. Jokainen on saanut kohtalonsa mukaisesti: vapauden, rakkauden tai nimensä marmoritauluun.

Nimet marmoritaulussa perustuu Albert Kivikasin romaaniin, joka kertoo nuorten vapaaehtoisten vaiheista Viron vapaussodassa. Elokuvaa on kutsuttu Viron "Tuntemattomaksi sotilaaksi" ja se on maan elokuvahistorian kallein tuotanto. Näyttelijäkaartissa on Suomesta mukana Peter Franzen.

 

Ohjaus
Elmo Nüganen

Käsikirjoitus
Albert Kivikas
Elmo Nüganen

Näyttelijät
Peter Franzen
Priit Võigemast
Indrek Sammul
Hele Kõre
Alo Kõrve
Ott Aardam
Karol Kuntsel
Anti Reinthal
Ott Sepp
Mart Toome
Argo Aadli

 


Kesto
97 min

Tekstitys
Suomi, Ruotsi, Eesti, Venäjä, Englanti

K-11

R2

Suomijulkaisu

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5,95 €
Sulkeutuu 11 vrk 13 h 10 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5,95 € Sulkeutuu 11 vrk 13 h 10 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.