Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Hyväkuntoinen ( K3 + ) nide , 1. painos Kirjayhtymä 1986 248 + [2] sivua , kuvitettu, karttoja

Kirjasta kehuja  : "  Baarien mies on tosiofiktiivinen romaani. Kirjan tarinat lienevät tosia, henkilöiden nimistäkin tunnistaa olemassa olevia tai -olleita ihmisiä. Numminen on kirjankirjoittaja ja tarinan ”fiktiivinen” hahmo. Hän on koonnut kertomuksia 132 suomalaisesta baarista ympäri maata Lapista Helsinkiin. Tarinat ovat lyhyitä, yhdestä kahteen sivua. Ne kertovat hieman baarin taustaa ja kuvaavat yleensä ankeaa sisustusta. Sitten tilataan olut ja mennään pöytään istumaan ja saatetaan jutella paikallisten kanssa.

Tarinat toistuvat pitkälti samalla kaavalla, samoin sanakääntein ja -ilmaisuin. Henki on positiivinen ja kunnioittava. Numminen kunnioittaa baarienpitäjiä ja usein he muistavatkin toisensa jo edelliseltä käynniltä, vaikka siitä olisi vuosia. Numminen oli tunnettu kulttuuripersoona jo tuolloin ja useassa paikassa hänet tunnistetaan.

Kirjan kuvitus on pelkistetty. Jokainen baari on myös kuvattu. Kuvat ovat mustavalkoisia ja omiaan lisäämään tuon ajan tunnelmaa. Siksi ne ovat kirjassa tärkeässä roolissa ja niistä välittyy muun muassa hyvin 1980-lukulainen pukeutumis- ja hiustyyli. Autot ovat vanhoja. Baarit usein ilmeeltään, ulkoiselta sekä sisäiseltä olemukseltaan karuja paikkoja, osaa varmasti räkälöiksikin kutsuttiin. "

 

lue alempaa fennica-osuus , niin kirjan tiedot selviävät
 
Kuntoluokitus:  (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
 
Voittajalle postituskulut; raha tililleni ja kirjapaketti / kirje postiin !

Muut kohteeni näet tästä linkistä!
 
Fennica-tiedot alla :

  • Tekijä:Numminen, M. A.
  • Nimeke:Baarien mies : tosiokuvitteellinen romaani / M. A. Numminen.
  • Kieli:suomi
  • Julkaistu:Hki : Kirjayhtymä, 1986
  • Painettu/Valmistettu:(Rauma : Länsi-Suomi)
  • Ulkoasu:248, [2] sivua : kuvitettu, karttoja ; 21 cm
  • ISBN:951-26-3003-6 nidottu
  • UDK-luokitus:894.541 -3
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

100 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 19.11.2019 20:19
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.