Kuvaus

Ok-kuntoinen kovakantinen teos, painovuosi 1948. Ensimmäiseltä tyhjältä sivulta puuttuu pala yläkulmasta ja sen alla on kuulakärkikynämerkintä vuodelta 1963. Kirjan selkämys on vino, ilmeisesti kirjaa on joskus säilytetty kirjapinon alimmaisena.

Kyseessä on muistelmateos mieheltä, joka ajoi Suomen itsenäistymistä, tavaten mm. Leninin tämän oleskellessa Suomessa ennen Venäjän vallankumousta. Oli järjestämässä jääkäriliikettä, mutta päätyi sisällissodassa punaisten puolelle ja joutui jättämään kotimaansa, toimien Venäjällä Otto Wille Kuusisen kaverina. Siellä siis suomalaisten pakolaisten etuja ajamassa, jolloin ajautui vetämään Muurmannin suomalaista legioonaa yhteistyössä englantilaisten ja amerikkalaisten kanssa. Eli "imperialistien kätyrinä". Lähtö Venäjältä Englannin ja Kanadan kautta Yhdysvaltoihin oli Otto Willen allekirjoittaman kuolemantuomion jälkeen varmasti fiksu valinta. Paluu Suomeen oli kuitenkin mahdollinen vasta vuoden 1944 jälkeen, sillä kotimaassakin oltaisiin oltu miestä tuomitsemassa vuoden 1918 tapahtumista.

Ostaja noutaa paikan päältä tai maksaa lähetyskuluja 9 euroa, jolloin toimitus postitse pakettina. Paketissa kun voi pehmustaa kirjan vaikkapa sanomalehtipaperilla. Samassa paketissa kulkee 34 kilon verran muitakin myymiäni huutokohteita.

Ostokset voi maksaa myös paypal-tililleni.

Tästä linkistä näet myymäni kirjat

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

2 €
tai
Sulkeutuu 101 vrk 1 h 57 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

2 € Sulkeutuu 101 vrk 1 h 57 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.