Tuote on myyty käyttäjälle finngunner hintaan 37,50 €

Kuvaus

EPIC

Europe

1991

Levy VG  1- puolella ekassa biisissä napsut kuuluu selvästi läpi. Ei tosin selvästi koko biisin ajan. Muuten napsuja siellä täällä. Rahinat ennen ensimmäisiä biisejä, biisien välissä ja levyn pyörittyä loppuun kuuluvat turhan selvästi. Myös hiljaa soiteuissa kohdissa ne kuuluvat läpi. Onneksi noita kohtia ei kuitenkaan hirveän paljon ole. Kyllä tämä nyt juuri ja juuri tyydyttävä- on. Jos nuo rahinat saa pois, niin ihan kelvollinen kuuntelulevy tästä tulee.

Kannet VG+

Jokaisen levyn kunnon arvioin kuuntelemalla sen kokonaan läpi. Arvio ei siis perustu siihen onko hankaumia tai muita jälkiä. Osa levyistä on 30-50v sitten julkaistuja, ja kaikissa on enemmän tai vähemmän jälkiä

Mint = Uusi

EX = Hyvin vähän tai ei ollenkaan taustarahinaa/napsuja. Kansissa ei juurikaan käytön jälkiä. Lähes kaikki v 2010 jälkeen julkaistut levyt ovat olleet soittimessa 1-2 kertaa.

EX- = Hieman enemmän taustarahinaa ja voi muutama napsu olla, silti tosi hyväkuntoinen. Kannet vähän kuluneemmat.

VG+ = Enemmän taustarahinaa/napsuja, mutta ei vielä niin paljon että häiritsee kuuntelua liikaa. Kansissa enemmän kulumaa, mutta ei repeämiä.

VG= Turhan paljon ylimääräisiä ääniä. Korkeintaan tyydyttävä- Kannet erittäin kuluneet, repeytyneet ja rikkinäiset.

G = Huonokuntoinen. Paljon rahinaa ja napsuja. Kannet erittäin kuluneet ja palasia puuttuu.

Postitus pakkauskuluineen matkahuolto 7.50€. Posti 9.50€

Samoilla posteilla tulee useampikin levy

Hakusanat, Heavy metal

Lisätty 15.1.2022 10:18

Tähän sellainen lisäys, että myyjänä toivon tietenkin jokaisen levyn hinnan nousevan mahdollisimman korkeaksi. Tuo kuvaus levyn kunnosta pitää hyvin paikkaansa, joten kyllä tässä nyt ylärajoilla liikutaan. Ketäänhän en voi estää korottamaan hintaa niin paljon kuin haluaa, mutta suosittelen miettimään kaksi kertaa. Jos levy olisi ollut hyväkuntoinen, en olisi myynyt sitä ollenkaan.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Hinta nyt:
37,50 €
Ilmoitus on sulkeutunut 16.1.2022 17:48
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.