Kuvaus


 PETRI ja KYÖSTI PIETILÄINEN
 Legioonalainen Peters
 Suomalaisen palkkasoturin muistelmat
 TAMMI 2003
 Toinen painos
 Sidottu, kovakantinen ja kansipaperillinen kirja.
 Sivut hyväkuntoiset, ei merkintöjä.Sidonta hieman avautunut lievästi yhdestä kohtaa.Kaikki sivut ehjät ja kiinni.
 Kansissa ja kansipaperissa käsittelyn jälkeä, joka näkyy kuvissa.
 Postikulut 3 € ostajalle.

 Ranskan Muukalaislegioona on maailman kovin sotajoukko, Euroopan Unionin kummajainen, siirtomaa-ajan jäänne, joka edelleen toimii, tuhoaa ja tappaa Ranskan etuja haittaavia ihmisiä kehitysmaissa. Kyösti Pietiläinen on todennäköisesti pisimpään legioonassa palvellut suomalainen, jonka järkyttävät tosikertomukset muuttavat kuvaa eurooppalaisesta kehitysmaapolitiikasta.
 Kotkassa 1945 syntynyt Kyösti Pietiläinen lähti merille ja kiersi maapallon viidesti, kunnes pestautui Ranskan muukalaislegioonaan 27-vuotiaana vuonna 1972. Muiden värvättyjen tavoin hän sai uuden nimen ja henkilöllisyyden, ja yhteydet kotiin katkaistiin.
 Hänet koulutettiin laskuvarjojääkäriksi ja sotapoliisiksi, ja uransa aikana hän taisteli mm. Zairen Kolowesissa, Tsadissa, Djibutissa ja Ruandassa. Vaikka ensimmäinen kausi oli täynnä koettelemuksia, jokin sai hänet jatkamaan pestiään vuodesta toiseen, kunnes hän jäi eläkkeelle ylikorpraalina 28 palvelusvuoden jälkeen vuonna 2000. Hän osallistui myös entisen Jugoslavian alueen rauhanoperaatioihin.
 Kirja tarjoaa järkyttävän näkökulman eurooppalaisen kehitysmaapolitiikan todellisuuteen ja Petri Pietiläisen laatimat taustoittavat tietoiskut kertovat sotilasoperaatioiden poliittiset taustat ja muukalaislegioonan historian.


Muut kohteeni osastossa näet tästä linkistä!
Muut kohteeni näet tästä linkistä!
 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

7 €
tai
Sulkeutuu 57 vrk 12 h 43 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 57 vrk 12 h 43 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.