Kuvaus

uusi, muoveissa

Mini TV-sarja ( kesto n.3 h )

Taistelun yhdisti heidät, jälkiseuraukset repivät heidät erilleen
Voimakas ja vaikuttava draama, joka seuraa kolmen brittisotilaan elämää Basran miehityksen ensi hetkistä huhtikuussa 2003 aina nykyhetkeen asti. Palkittujen Life on Mars, Erikoisjoukkue ja Kelmien kerho draama-sarjojen tekijöiden Paluu helvettiin tutkii samasta rykmentistä lähtöisin olevien kolmen kaveruksen henkilökohtaisia polkuja ja kuinka he päättävät palata Basraan eri syistä. Osallistuttuaan miehitykseen ja autettuaan loukkaantunutta pikkutyttöä lentämään takaisin Manchesteriin hoidettavaksi, Danny, Mike ja Hibbs päättävät kaikki palata takaisin keskelle Basran kaaosta. Danny suurten tienestien toivossa, Mike rakkauden ja Hibbs koska hän uskoo intohimoisesti tehtävään maan uudelleen rakentamisesta ja irakilaisten auttamisesta. Lahkojen välisien konfliktien kasvaessa Irakissa ja maan tulviessa yhdysvaltain miljardeista dollareista, kaveruksien erilliset mutta yhteen kietoutuneet tavoitteet rikkauksista, rakkaudesta ja aatteista määrittelevät heidän elämänsä lisäksi myös heidän käsityksensä sodasta sekä itse Basran miehityksestä.

suomitekstit ja kannet

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

5 €
Sulkeutuu 69 vrk 5 h 5 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 69 vrk 5 h 5 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.