Kuvaus

John Winston Lennon syntyi 9. lokakuuta 1940 Liverpoolissa ja hänen elämänsä päättyi 8. joulukuuta 1980 New Yorkissa salamurhaaja Mark David Chapmanin ampumiin laukauksiin.Vastikään ensimmäisen uuden albuminsa viiteen vuoteen julkaisseen muusikkolegendan väkivaltainen kuolema traumatisoi kokonaisen ihailijoiden sukupolven. John Lennon on jäänyt ihmiskunnan muistiin The Beatles -yhtyeen sanavalmiina keulakuvana ja Paul McCartneyn musiikillisena aisaparina, mutta myös japanilaissyntyisen käsitetaiteilijan. Monipuolinen ja massiivinen elämäkerta sisältää The Beatlesin menestystarinan ohella runsaasti tietoa muun muassa Lennonin varhaisvuosien traagisista äkkikäänteistä, FBI:n varjostamasta yksityiselämästä 1970-luvun Yhdysvalloissa sekä viimeisistä, koti-isyyden hiljaisista onnenvuosista. Journalistina kirjallisen uransa aloittanut Philip Norman julkaisi vuonna 1981 The Beatles-yhtyeen vaiheet perusteellisesti esittelevän biografian Shout!: The True Story Of The Beatles, josta tuli valtava menestys Atlantin molemmin puolin.

Kerran luettu, kovakantinen kirja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Huutokauppa

Hinta nyt:
11 €
Sulkeutuu 12 h 55 min 15 s
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Hinta nyt 11 € Sulkeutuu 12 h 55 min 15 s

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.