Kuvaus

[W0417]

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI.

KUVANMUKAINEN  HYVÄSSÄ  ISKUSSA OLEVA  nidottu opus elämänkertojen diggareille.

KATSO MYÖS MUUT KOHTEENI, SILLÄ LAITAN TÄNNE NYT MYYNTIIN KASSITOLKULLA VASTAAVAA KAMAA.

 

Ilkka Raitasuo - Terhi Siltala: KELLOKOSKEN PRINSESSA

Kellokosken Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä ajan asuneen Anna Lappalaisen elämästä. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämän ajan kestänyt harha, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa. Prinsessa eli harhansa mukaan niin johdonmukaisesti kuin se oli mahdollista. Vaikka häntä hoidettiin lähes kaikilla aikakauden hoitomenetelmillä (muun muassa tartuttamalla häneen malaria), hän ei parantunut, vaan uskoi olevansa kuninkaallinen. Loppujen lopuksi hoitohenkilökuntakin hyväksyi jossain määrin hänen harhansa ja jopa eli siinä mukana. Prinsessa oli mielisairaudestaan huolimatta eräänlainen voittaja. Hänen annettiin lopulta elää erilaisena, omassa harhassaan.

11. painos

LIKE

Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2011


VOITTOHUUTO ja PK. 1,80e TILILLE ja PAKETTI POSTIIN.

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-Edelliset korotukset olivat: 01/17, 11/16, 02/16, 02/15, 01/14, 06/13 ja 10/12.

PS. Valitettavasti en ole ennustaja, enkä ole myöskään postissa töissä,  joten en voi tietää noista korotuksista ennakkoon, mutta  pyrin silti  aina pitämään tiedot ajan tasalla, mutta minulla on vaan niin paljon kohteita myynnissä, että ei toivoakaan aina korotusten tullen päivittää tietoja ajan tasalle, siinä menisi nääs päiviä / viikkoja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

2,50 €
Sulkeutuu 9 vrk 2 h 16 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

2,50 € Sulkeutuu 9 vrk 2 h 16 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.