Kuvaus

 

Suuri Kurpitsa 1995
ISBN 952-9887-06-X
koko: 48 sivua, B5-albumi

(Toimituskulut tilauksen kokonaispainon mukaan lisätään hintaan.)
 

Reima Mäkisen sarjakuvakokoelman Palaneen käryä balkongilla sarjoissa katsotaan syvälle universumiin, otetaan kantaa ilmastonmuutokseen (vuonna 1990!) sekä liikutaan naiseuden maailmoissa. Totea itse, miten piirtäjän alter ego, talonmies Jere Korhonen, kohtaa arjen surrealistisen olemuksen.

Kyseessä on tekijän kypsä, hyvin piirretty mutta unholaan jäänyt esikoinen. Albumiin on koottu sarjakuvatarinoita muun muassa Sarjarista, Liberosta ja Naisten äänestä. Neljäsosa sivuista on aiemmin julkaisematonta materiaalia.

Reima Mäkisen (s. 1963) sarjakuvia on julkaistu suurissa ja varsinkin pienissä lehdissä 1970-luvun lopulta asti. Hän on opettanut sarjakuvien tekemistä 25 vuoden ajan sekä kirjoittanut ja kääntänyt sarjakuvapiirrosoppaita. Mäkiseltä on julkaistu neljä sarjakuva-albumia ja kaikkiaan liki 1500 sivua sarjakuvia.

 


 


Kuvassa huudettava tuote.
Klikkaa kuvaa

 

 

 

  • 7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja HUUTO pakettina 
  •  
  • TEE PAKETTI alhaalla linkit

 

 

    •  L I N K I T 
    •  
    • Kaunokirjallisuus 

    KAIKKI KIRJAT:

     

    Kuvassa huudettava tuote

    Klikkaa kuvaa

     

    Lyhenteitä:

    SKP = sidottu kovakantinen kansipaperit

    sid = sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)

    nid =  nidottu, pehmeäkantinen 

    Kierre / Rengasselkä = Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

    Pokkari = Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

    OMISTE =  omistajan nimi tai onnittelu

    Sign. = Signeerattu, tekijän nimikirjoitus/ "nimmari", joskus omisteella

    KP = Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

    UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen 

    HYVÄ + / -  plus tai miinus 

    CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se julkaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt kirjojen tms liitteinä / välissä usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

     

    Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä.

     


    Huomioi huutaessa toimituskulut ei välttämättä vastaa postituskuluja.
    Ei lisää maksettavaa.



    Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa ( alhaalla).
    Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen NIMI.

    Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

    Näytä lisää Näytä vähemmän

    Osta heti

    1,50 €
    tai
    Sulkeutuu 9 vrk 9 h 27 min

    Osta heti

    Lisätiedot

    Maksaminen ja toimitus

    Hintaehdotukset

    1,50 € Sulkeutuu 9 vrk 9 h 27 min

    Kysymykset

    Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
    Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.