Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Välikausitakki ja haalarihousut, koko 74. Yhdellä olleet. Suurimmat käytönjäljet tahra pepussa ja hihansuissa vähän kulumaa. Muuten hyväkuntoiset. Poika ei onneksi suostunut ulkona konttaamaan, joten polvet ei sen kummemmin kuluneet. Muutaman kerran pesty. Reilut joten meni noin koossa 74-86. Mukaan varanapit.

 

Mukaan kaupanpäälle eli kunnosta en ota vastuuta :)

-Reimatec haalari 86:

Paljon käytetty. Kuitenkin ehjä hihansuiden pieniä reikiä lukuunottamatta (katso kuvat). Jotain tahrojakin löytyy - suurin näkyy hiha kuvassa. Muuten polvissa pieniä melko huomaamattomia ja muutaman pienemmän tahran huomasin myös hihoissa. Napeista osasta lähtenyt muovipäällys ja tikkauksia purkautunut edestä -ei vaikuta käyttöön mitenkään. Meillä ollut puisto käytössä ja sopii siihen ja rymyisempään menoon vielä ainakin yhdelle. Meillä ei ole päästänyt vettä läpi, mutta ei ollakaan ihan pahimmilla vesikeleillä käytetty, mutta tavallista kosteutta kestänyt. Voi olla muitakin pieniä vikoja. Mennyt koossa 80-92.

- Kasa sukkia: paljon käytettyjä. Cars sukissa osassa pohjassa ohentumaa ja muutenkin kulumaa. Ei kuitenkaan vielä reikiä. Vihreä-siniset PO.Pin. 

- Ruskeat housut paljon käytetyt mutta ehjät. Koko ei enää tiedossa, ehkä n. 80-86.

- Fleecehousut, koko 86, Lindex. Hyvä käytetty kunto.

- Hanskat, size 1, Lassie. Paljon käytetyt. Kulumaa ja pientä reiän alkua. Kuitenkin käytössä vielä ihan hyvät olleet.

 

 

 

 

 

Myynnissä ja tulossa myyntiin: vauvojen ja taaperoiden vaatteita koosta 62 ylöspäin sitä mukaa kun jää lapsilta pieneksi. Suosikkimerkkeinä mm. Marimekko, Me&i (Meandi, Me & i), Nosh, Lindex, H&M, Småfolk, Reima, Reimatec, Molo. Saattaa joukkoon eksyä myös välillä perusmarketti Ciraf:iakin. Nyt myynnissä paljon pojille koossa 62-80 ja tytölle koossa 74-92. Sekä naisille me&i:ta koossa S-L.

Toivon että otat yhteyttä s-postitse huutosi jälkeen mahdollisimman nopeasti, vaikka et olisikaan vielä maksanut. Näin tiedän alkaa paketetoimaan ja pääsen lähettämään heti kun suorite näkyy tilillä. Nouto sopii myös oikein hyvin ja onnistuu yleensä nopeasti.

Osta enemmän niin yhdistän postikuluja parhaani mukaan. Usein 2,80 € postikuluilla menee kaksi vauvojen sisävaatetta. 

Pakettiin taas mahtuu paljon tavaraa:

- Huutopaketti S- koko 5,95 ja M-koko 6,95. Toimitus ja nouto: Siwa, Valintatalo tai Matkahuollon toimipiste.

- Voin lähettää myös pakettiautomaatista, jolloin paketin saa lähimpään postiin tai pakettiautomaattiin. Alkaen 5,90 €.

Kuvailen vaatteet parhaani mukaan. Sanoisin että kunto on yleensä parempi kuin kuvaus antaa olettaa, koska mieluummin niin kuin toisin päin :)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

15 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 22.5.2018 21:19

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.