Kuvaus

Thomas Sanders oli Berliinin muurin noustessa vain viisivuotias.
Hän vietti nuoruutensa idän ja lännen epäluulon symboliksi leimatussa kaupungissa, jossa kylmän sodan konfliksti kosketti jokaista perhettä.
Myös Sandersin sukua oli jäänyt loukkuun muurin itäpuolelle.

Länsiberliiniläisenä Thomas Sanders oli vapautettu asepalveluksesta, mutta 1975 hän värväytyi omasta tahdostaan Länsi-Saksan armeijaan Bundeswehriin.
Palvelusaika huipentui kahden vuoden rajuun erikoiskoulutukseen Yhdysvalloissa.
Sen päämäärä paljasettiin vasta, kun Sanders ja hänen kahdeksan saksalaista asetoveriaan olivat saaneet koulutuksen päätökseen.

Sanders sai johdettavakseen salaisen erikoisyksikön, joka suoritti lukuisia vaarallisia tehtäviä Itä-Saksassa.
Yksikkö murtautui useasti tarkoin vartioidun rajavyöhykkeen läpi, soluttautui maahan väärän henkilöllisyyden turvin, sabotoi teollisuuslaitoksia ja salakuljetti länteen ihmisiä, joille jääminen Itä-Saksaan olisi merkinnyt varmaa kuolemaa..

Leikkikenttä on Thomas Sandersin palvelus historialle, josta tämä luku puuttuu.
Laittoman yksikön toiminta olisi paljastuessaan voinut rikkoa idän ja lännen suhteet peruuttamattomasti.

Yhtä hätkähdyttäviä ja jännittäviä kirjoja ilmestyy vain kerran vuosikymmenessä.

Wsoy 2003, 1p, 434 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.

Kansipaperissa jonkin verran kulumaa.

YHDISTELEN POSTIKULUJA

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

4 €
tai
Sulkeutuu 87 vrk 5 h 57 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 87 vrk 5 h 57 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.