Kuvaus

Extra-haurasta paperia...  repeämiä

Hufvudstadsbladet (HBL[2]) on Suomen laajalevikkisin ruotsinkielinen sanomalehti.[3] Lehteä julkaistaan Helsingissä, mutta se käsittelee koko maan asioita.[3] Lehden päätoimittajana oli elokuuhun 2011 saakka Hannu Olkinuora.[4] Häntä seurasi tehtävässä Ylestä siirtyvä Jens Berg, joka aloitti lokakuussa 2011.[5] Lehti ilmestyy päivittäin, ja sen levikki on noin 31 000. Päivittäisiä lukijoita on noin 66 000, josta vajaa kolmannes suomenkielisiä. Vuodesta 2004 lähtien lehti on ollut tabloid-kokoinen.[3] Lehden nimessä oleva sana hufvud kirjoitetaan yhä aiemman ruotsin oikeinkirjoitussäännöstön mukaan; nykyruotsin mukainen muoto olisi huvud

Hufvudstadsbladetin perusti August Schauman vuonna 1864, ja lehden ensimmäinen numero ilmestyi 5. joulukuuta samana vuonna.

Aivan aluksi lehti ilmestyi vain kuudesti viikossa, eikä sitä myyty irtonumerona. Hufvudstadsbladetista tuli jo 1800-luvun lopussa Suomen suurin päivälehti. Vuonna 1885 Hufvudstadsbladet myytiin Arthur R. Frenckellille, joka 1888 perusti oman kirjapainon. Vuonna 1896 se taas hankki haltuunsa Suomen ensimmäisen rotaatiopainon. Oma kirjapainoyhtiö Hufvudstadsbladets Förlags- och Tryckeri Ab perustettiin 1920.

Vuonna 1921 lehden osti Amos Anderson. Hän toimi lehden päätoimittajana vuosina 1922–45 ja hallituksen puheenjohtaja aina kuolemaansa asti vuoteen 1961. Amos Anderson määräsi omaisuutensa testamentissaan Konstsamfundet-säätiölle, joka on Andersonin poismenon jälkeen ollut Hufvudstadsbladetin pääomistaja.

 

Satoja muita sanomalehtiä tms. myös tarjolla (tai tulossa) ... harvinaisuuksiakin!!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 81 vrk 5 h 15 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 81 vrk 5 h 15 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.