Kuvaus

Tämä kirja vie lukijansa keskelle rikasta savokarjalaista ruokaan ja ateriointiin liittyvää tapakulttuuria. Se kertoo tavallisten ihmisten näkökulmasta perinteisistä ruoka-aineista ja niiden hankinnasta, päivittäisestä ateriajärjestyksestä ja aterioista, joiden rakantumiseen vuodenaikojen vaihtelu suuresti vaikutti. Se kuvaa elävästi kalenterijuhliin ja talkootapahtumiin sekä ihmisen koko elämänkaaren lapsisaunasta kirkkomaahan liittyneitä ruokatapoja.

Kirjan lopussa on lisäksi yli 200 perinteistä savokarjalaista reseptiä, joista suuri osa on ennen keittokirjoissa julkaisemattomia.

Kirjoittanut Matti Räsänen. Otava 1980. 281 sivua.Sisältää paljon ihastuttavaa wanhaa perinnekuvamateriaalia.

Matti Räsäsen vanhan savokarjalaisen kulttuurin keskusalueille sijoittuvan tutkimuksen kohde on erityisen antoisa: näillä seuduin omasta maaperästä muotoutunutta ryukaperinnettä ovat sävyttäneet ortodoksiset ja slaavilaiset perinteet. Kirjassa on haluttu välittää ppaperinmakuista tieteellisyyttä - näkökulma on kulttuurin kokijan , tavallisen ihmisen. Kirjan tekoon on osallistunut lähes 400 itse savonkarjalaisessa ateriaperinteessä elänyttä ja sitä seurannutta henkilöä: emäntiä, isäntiä, opettajia, kauppiaita, pitokokkeja niin maalta kuin kaupungista.

Hyväkuntoinen, sidottu  kansipaperilla. Huutajalle postikulut.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Lähtöhinta:
7,50 €
Sulkeutuu 13 vrk 2 h 33 min
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Lähtöhinta 7,50 € Sulkeutuu 13 vrk 2 h 33 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.