Kuvaus

Kovakantinen kansipaperilla
288 sivua

Tomi Mäkelä: Sibelius, me ja muut
Teos 2007

Jean Sibelius (1865-1957) on Suomen kansallissäveltäjä. Mutta mitä tämä tarkoittaa, miten kansallissäveltäjäksi tullaan, ja mitä tuo kansallisuus – varsinkin suomalaisuus – oikein on? Suomi-kuvat muodostuvat historiallisen kehityksen tuloksena, mutta ne myös elävät nykyisyydessä. Omat käsityksemme ovat meille tuttuja, mutta millaisia historiallisia juonteita muille muodostuneissa Suomi-kuvissa on?

Sibelius-tutkija ja Sibeliuksen eurooppalaisiin aikalaisiin eri tavoin erikoistunut professori Tomi Mäkelä kirjoittaa juuri näistä kysymyksistä. Hän lähestyy kansallista identiteettiämme Jean Sibeliuksen kautta. Vielä nyt vuonna 2007 voidaan perustellusti väittää, että Sibelius on kaikkien aikojen tunnetuin suomalainen. Niinpä se, millaisen vastaanoton hän on eri aikoina eri puolilla maailmaa saanut, vaikuttaa väistämättä käsityksiin siitä, millaisesta maasta hänen ajatellaan olevan peräisin.

Mäkelän sujuva esseistinen tyyli on pohdiskelevaa, liikkuvaa ja ajoittain provosoivaakin. Tässä kirjassa hän kirjoittaa jo tekemiensä tutkimusten pohjalta ja ottaa niihin samalla etäisyyttä. Teoksen esittämät kysymykset nivoutuvat laajoihin kulttuurihistorian ja -politiikan teemoihin. Kirjassa on myös täysin uutta tietoa Maamme-laulun syntyprosessista.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5 €
Sulkeutuu 1 vrk 15 h 41 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 1 vrk 15 h 41 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.