Tuote on myyty käyttäjälle mirjam65 hintaan 1 €

Kuvaus

Myyn itsekerättyjä ja –puhdistettuja siemeniä  yli 50 v. vanhaa kantaa olevasta vahvavartisesta raparperista
Kylvetään esikasvatukseen maalis-huhtikuulla sisälle tai kasvihuoneeseen toukokuulla. Kylvöstä ei peitetä kuin enintään 3 x siemenen vahvuus! Koulitaan kun 3 lehteä, istutetaan ulos harson alle avomaalle heinäkuun helteiden jälkeen (pidetään harsoa ainakin 2 viikkoa) Siirretään kasvupaikalle esim. vasta seuraavana vuonna.

Raparperi ei ole vaativa maan laadun suhteen, mutta voimakas, hiekansekainen multamaa ja siihen lisätty palanut karjanlanta saa sen suorastaan rehottamaan. Kituliaan kasvuston syynä onkin useimmiten kuivuus, ravinteiden puute tai liian hapan maa. Eli maa on lannoitettava hyvin ja kalkittava riittävästi jo perustusvaiheessa sekä kastelusta huolehdittava ja muistettava kalkita joka kevät. Nuoren jakotaimen tai vanhan raparperin ruoteja ei pidä nyhtää kaikkia kerralla. Vasta kolmantena vuonna uudesta yksilöstä voi ottaa kunnon sadon sillä liian varhainen sadonkorjuu heikentää nuoren juurakon kasvuvoimaa.

Huutaja maksaa yhden postimaksun 1,50 e vaikka huutaisi kuinka monta pussia tahansa, härkäpavut punnitaan ja niihin tulee painon mukaan postimaksua

Hakusana: raparperi

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

1 €
Ilmoitus on sulkeutunut 22.4.2019 10:41
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kilpailuta sähkösopimus

Aloita syöttämällä kenttään postinumero tai osoite. Osoitetta käytetään vain sähkönkulutuksen arviointiin.

Hae

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.