Kuvaus

Spede Show : Pääasia Että On Kivaa - 1965 - 1972 - 2 DVD ************************************* Ohjaus: Jukka Virtanen, Ere Kokkonen, Irmeli Pilkama Käsikirjoitus: Pertti ’Spede’ Pasanen Tuotanto: Pertti ’Spede’ Pasanen Pääosissa: Spede Pasanen, Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen ************************************* Pertti ”Spede” Pasasta (1930-2001) kuvaa parhaiten määrite Pelle Peloton, sillä hän kehitteli useita erilaisia välineitä kuten matkaradio-levysoittimen, vedenpitävän säilytyspussin, purjelaudan ja venesuksen. Kuitenkin hänet parhaiten tunnetaan elokuvanäyttelijänä, käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana. Sitä samaa hän oli myös televisiopuolella. Varsinkin 60-luvun puolessavälissä, kun televisio oli vasta yleistymässä, tämä suomalaisen televisioviihteen pioneeri teki jo omia hupiohjelmiaan kuten ”Speden saluuna” ja ”Spedevisio”. Pan Vision on julkaisut ensimmäisen tupla-dvd-paketin, joka sisältää lähes seitsemän tuntia materiaalia Speden alkuajoilta. ************************************* On rehellisesti myönnettävä, että siirtyminen radiosta televisioon ei sujunut aivan Spedeltä aivan ongelmattomasti, sillä monet ensimmäisistä sketseistä ovat kestoltaan sopivia radiolle. Siksi monet sketseistä saattavat tänä päivänä tuntua pitkäveteisiltä. Ehkä 60-luvun loppupuolen ”50 pientä minuuttia” -ohjelmissa sketseihin saatiin jo oikeanlainen draivi. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita ”Ravintola” -sketsi, jossa Spede ja Simo arvuuttelevat minkämaalainen nainen istuu viereisessä pöydässä. Kun 70-luvun alussa kuvioihin tuli mukaan Vesa-Matti Loiri, niin myös sketseihin tuli uutta potkua. Tältä kokoelmalta löytyvä kooste Uuno Turhapuron (alun perin Usko) toilailuista osoittaa, kuinka paljon Vesku itse vaikutti hahmon kehittymiseen ja miten Uunon ulkonäkö muuttui sketsien myötä siihen muotoon, millaisena hänet nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankaalla. Ohjelmissa nähtiin usein myös musiikkivierailijoita kuten Tapani Kansa, Irwin Goodman, Pia Skaar ja Arja Hatakka. Nämä osuudet tuntuvat näin jälkikäteen ajateltuna pelkiltä täytenumeroilta, mutta samanlaisella linjalla on jatkettu nykyisin, kun monissa viihdeohjelmissa lähes aina on vieraileva artisti. ************************************* Speden huumorista voidaan olla monta eri mieltä, mutta sitä kukaan ei varmasti pysty kieltämään hänen merkitystään suomalaisen television kehitykselle… ainakin viihteen saralla. Spede kehittyi myös käsikirjoittajana ja esiintyjänä television kehityksen mukana ja ennen kaikkea siitä tämä kokoelma on hyvä osoitus. Toisaalta ilman Simoa ja Veskua tuskin samanlaista menoa olisi syntynyt. Toki hyviä näyttelijöitä oli aina mukana kuten Risto Aaltonen ja Pentti Siimes. Kuvanlaadullisesti tämä julkaisu on kelvollinen, vaikka paikoitellen laatu heikkenee huomattavasti, mutta alkuperäisten nauhojen iän tuntien ei mikään ihme. ”Spede show – pääasia että on kivvaa 1965-1972” on oiva katsaus suomalaisen televisioviihteen vuosiin. ************************************* Valmistusvuosi: 1965-1972 Kesto: 406 min K-3 R2 Suomi julkaisu ************************************* E.5.

 

Katso myös muut kohteeni:

Draama

Jännitys

Komedia

Sota ja western

Toiminta

Kauhu

Kotimaiset

Scifi ja fantasia

TV-sarjat

Dokumentit

Lastenelokuvat

Kaukoitä

Musiikki

Urheilu

DVD - Muut

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 36 vrk 4 h 3 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6 € Sulkeutuu 36 vrk 4 h 3 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.