Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Kertaalleen uuteen keittiöön paikoilleen asennettu tiskiallas, joka kuitenkin sai pienen kolhun ennen käyttöönottoa ja vaihdettiin uuteen.
Kolhu/lommo näkyy viimeisessä kuvassa, se on sormenpään kokoinen painuma keskellä tasaista aluetta ja näkyy kun valo sopivasti heijastuu teräksen pinnasta, mutta ei vaikuta altaan käyttöön mitenkään vaan on ainoastaan esteettinen haitta. Altaan kahdella reunalla on silikonia kiinni, mutta ne saa irti veitsellä.

Allas on kotimaista tuotantoa, valmistaja Stala. Altaalla on leveyttä 1245mm ja syvyyttä standardinmukainen 600mm. Alapuolella on puinen (vai mdf?) tukirakenne, altaita on yksi ja siinä on sekä pohjareikä että ylivuotoreikä reunassa. Altaan tulpat tai viemäriputket eivät ole mukana, ne täytyy käydä itse hakemassa rautakaupasta.

Voin lähettää lisää kuvia altaasta sähköpostiin tai mittailla dimensioita mikäli jokin asia ei näistä kuvista selviä. Kohteella on sekä kokoa että painoa, joten mieluiten sen saisi tulla hakemaan Tampereelta, mutta tarvittaessa voin postitellakin altaan esim. Matkahuollolla, mutta silloin kustannukset lankeavat ostajalle. Uutena samanlainen allas maksaa useita satasia, eli tästä toimiva kapine murto-osalla uuden hinnasta.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

100 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 24.6.2018 9:12
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kilpailuta sähkösopimus

Aloita syöttämällä kenttään postinumero tai osoite. Osoitetta käytetään vain sähkönkulutuksen arviointiin.

Hae

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.