Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Moikka te autojen sielunelämää ymmärtävät autoja kunnioittavat auto-osaajat!

Olen mielestäni vielä ihan hyvävoimainen autorouva. Mutta minulle on tehty kyllä henkistä väkivaltaa nyt aika lailla. Viime kesänä tuo ihmisrouva käytti minua katsastuksessa. Sai listan huolenpitotarpeista. Mutta sitten en kyllä ymmärrä noita ihmisiä. Ei ne tehneet minulle mitään. Sanoivat, että joku huoltamorouva oli haukkunut minut pataluhaksi. Että olen pohjasta ihan läpimätä, vaikka katsastusherra oli merkinnyt vain kahteen kohtaan korjattavaa. Ymmärrän kyllä, että ihmisrouvalla meni siinä mieli matalaksi. Ihmisrouva yritti kysellä jotain autoherraa, joka tulisi minua katsomaan. Autoherra oli kiireinen ihmislastensa ja autolastensakin kanssa, eikä ehtinyt. Ja ihmisrouvan oma herra taas oli liian kiireinen eikä hänkään minusta välittänyt. Sen verran vain, että laikaisi talvella lumet katoltani.

Ihmisrouva ajeli talven serkkupojallani, joka oli muka timmimmässä kunnossa. Mutta nyt kesän tullen hylkäsi senkin tuohon pihalle. Ei ihme, kun oli niin kuuma alkukesä. Serkkupojassa kun ei ole ilmastointia. Minulla olisi, mutta siitäkös ihmisrouva on vähät välittänyt. Se jeevanan akka meni hakemaan jostain pankki-nimisestä paikasta rahaa ison kasan ja haki sitten tuohon pihalle ihan eri sukuisen tumman kaunottaren. Sanoo siitä uudeksi "tummasuklaapalakseen" ja sillä ajelee. Eikä yhtään mieti, että minä tässä vieressä seuraan tapahtumia moottorisydän pakahtuen.

Minä olen itkenyt pian vuoden tässä niin, että silmäkulmani on ruostunut. Muuten sekä naamani, kylkeni että peppuni ovat siistit. Kerron nyt tässä itsestäni tärkeitä tietoja, jotta te autorakkaat ihmiset voitte harkita, voisitteko tulla sopuhintaan huostaanottamaan minut täältä, sillä minä en enää tätä alennustilaa kestä. Tänään serkkupoikaa huolletaan tuolla essolla käyttökuntoon ihmisrouvan tytölle kesäautoksi. Ja minä vain tässä itken! Kyllä minäkin palvelisin pitkään vielä, jos minut pistettäisiin kuntoon.

Olen 5D Ford Focus STW 1,6-DNV/262 ja käyttöön minut on otettu 19.7.2002. PIan on 16-vuotissynttärit ja synttärilahjaksi haluaisin uuden omistajan ja huolenpitäjän. Katsastusinssin paperissa heinäkuun 18. päivä viime kesänä mittarilukema on 197518 kilsaa. Nyt on mittarissani kuvan mukaiset 200264 eli ihmisrouva mokoma rääkkäsi minua viime kesänä vielä yli 2700 kilsaa ennen kuin hylkäsi tähän pihalle.

Nyt ihmisrouva on ymmärtänyt, että minulle pitää saada parempi koti. Hän pyysi ihmisherraa apuun. Mutta olipa minulta loppunut ikävissäni virta. Ihmisherra latasi akkuni ja niinpä hyrähdin iloisena käyntiin. Nyt odottelen, että ihme loppuelämäni kannalta tapahtuisi ja pääsisin tästä alennustilasta vielä tien päälle. Ihmisrouva sanoo, että jos se pelastava autoenkeli löytyy, niin hän kyllä sitten kertoo lisää ja rekkarinikin. Nyt hän sanoo minun haukkuneen liikaa sekä häntä että huoltamorouvaa. Pyytää, että suojelisin heitä uuden tietosuoja-asetuksen mukaisesti julkiselta häpäisyltä.

Kyllä minäkin häpeäisin, jos noin olisin kanssa-autoani tai ketään ihmistäkään kohdellut!

Apuva, siis! Pelastakaa minut! Ihmisrouva on kesälomalla ja lupaa hyvästiksi minut imuroida. Mokoma tekopyhä ämmä!

Terveisin, autorouva "Hopeakylki" Itä-Uudeltamaalta
PS. joku autoherra Ikaalisista pyytää FFY-323 serkusta 2350 euroa, että mieti sitä huviksesi ;)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

950 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 19.7.2018 14:50
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.