Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Suomijulkaisu.

Takaisin Pintaan   (Blu-ray)   uusi muoveissa.

Dokumentit vuodelta 2016 ohjaus Juan Reina pääosissa Patrik Grönqvist ja Kai Känkänen.

TAKAISIN PINTAAN KERTOO NELJÄSTÄ SUOMALAISESTA SUKELTAJASTA JA HEIDÄN TOVEREISTAAN, JOTKA VIRANOMAISIA UHMATEN HAKEVAT MENEHTYNEET YSTÄVÄNSÄ VEDENALAISESTA LUOLASTA KOTIIN.

Luolasukellusryhmä kohtaa pahimman painajaisensa, kun kaksi ryhmän jäsentä menehtyy syvälle luolaan Norjassa. Onnettomuudesta selvinneet sukeltajat päättävät koota oman pelastusryhmän ja hakea menehtyneet ystävänsä luolasta pois sen jälkeen, kun kansainvälisesti koordinoitu nosto-operaatio todetaan liian vaaralliseksi. Hengenvaarallinen sukellus joudutaan suorittamaan sekä viranomaisilta että uutisvälineiltä salassa.

Sukeltajat ovat kokeneita ammattilaisia, jotka ovat tehneet luolasukelluksia jo vuosien ajan. Tämänkertaista sukellusta ei kuitenkaan voi verrata aiempiin. He joutuvat kohtaamaan menehtyneet ystävänsä äärimmäisissä olosuhteissa, joista ovat itse selvinneet hengissä vain muutamia viikkoja aiemmin. Ryhmä on kuitenkin määrätietoisesti päättänyt tuoda ystävänsä takaisin kotiin. Elokuvassa salaista operaatiota seurataan useiden kameroiden avulla sukeltajien rinnalla sekä veden pinnalla että syvällä pinnan alla. Takaisin pintaan on tarina hengenvaarallisesta operaatiosta ja pyyteettömästä ystävyydestä, jossa kaveria ei jätetä, edes oman hengen uhalla.

Formaatti
Blu-ray

Alkuperäismaa
Suomi

Väri/Mustavalkoinen
Väri

Televisiosysteemi
PAL

Levyjen lukumäärä
1

Kansi
Keep-Case

Kannen kieli
Suomi

Teksti
Englanti
Suomi
Norja
Ruotsi

Ääni
Englanti (DTS HD MA 5.1)

Kuva
Widescreen (anamorfinen) 1.78:1 HD 1080p

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

4,90 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 13.7.2018 23:20
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.