Kuvaus

Pituus:  72 min
Alue:
2
Ääni: mono
Kuva: 4:3 1.33:1

Pääosissa: Yrjö Tähtelä, Katri-Helena, Carola, Irwin Goodman

SISÄLTÖ:

Yrjö Tähtelän Topralli on suomielokuvan kadonnut klassikko! Sitä on luonnehdittu ainoaksi suomalaiseksi anarkistiseksi komediaksi! Turhautunut levykauppias Rudolf Räpylä saa yllätyksekseen vahingossa kunnianhimoisen tehtävän juhlistaa Pampun yhtiön 50-vuotiasta taivalta ""Suomen ja Euroopan suurimmalla jätti show ohjelmalla"".

Yrjö Tähtelän Toprallia on kehuttu huonoimmaksi suomalaiseksi elokuvaksi koskaan. Sitä se ei tietenkään ole, vaikka tämän mielipiteen omaavia onkin helppo ymmärtää. Toprallia sen sijaan ei ole, ellei ole kykenevä ymmärtämään sen olevan filmi, joka on näennäisesti hylännyt loogisuuden ja taiteenlajinsa vaatimukset. Näennäisesti siksi, koska filmissä on kyllä juoni, vaikka sitä on epäilty. Juoni kun on niin yksinkertainen, että se saattaa mennä ohi liian vaikeasti ajattelevilta ihmisiltä. Yksinkertaiset ihmiset, kuten minä, tietävät kyllä, mistä on kyse.

Kyse on siitä, että Rudolf-niminen outo mies lupautuu tuuraamaan Pertti Melasniemen näyttelemää nuorta miestä levykaupan tiskillä. Samaan aikaan johtokunnan huoneessa päätetään järjestää ”jättishow”, johon kutsutaan esiintymään uusia ja lupaavia nimiä, kuten Irwin Goodmanin. Johtajan sihteeri Katri (Katri-Helena) erehtyy luulemaan Rudolfia iskelmäosaston johtajaksi, tuoden hänet firman johtokunnan eteen ja vastaanottamaan tehtävän järjestää tuo show. Rudolf on pihalla, mutta apunaan Katri ja johtajan tytär Carola (Carolapa hyvinkin) – jonka todellista henkilöllisyyttä Rudolf ei tiedä eikä sen perään kysele – hän saa raapaistua jotakin kokoon, vaikka pitääkin Tukholmassa asti käydä kyselemässä hot mjölkin perään.

Suomen Filmiteollisuuden ja Maunu Kurkvaaran elokuvissa näytellyt Tähtelä (s. 1936) teki ohjausdebyyttinsä Toprallilla, jonka katastrofaalisen huono vastaanotto piti myös huolen siitä, ettei pitkän näytelmäelokuvan ohjauksia enää Tähtelälle siunaantunut. Topralli kuitenkin osoittaa, että hänellä oli näkemystä, mutta sellaista näkemystä, jota voi helposti pitää olemattomana. Se näkemys on sitä sorttia, ettei Toprallia tehty käsikirjoituksen kanssa ja taiteellisella kunnianhimolla saati päivän polttaviin puheenaiheisiin, koko kansaa askaruttaviin kysymyksiin vastausta etsien. 1960-luvulla tuollainen kyvyttömyys nähdä vallitsevan yhteiskunnan ongelmia oli synti, aivan samanlainen synti kuin tänä päivänä on tehdä Markku Pölösen Ralliraidan kaltaisia elokuvia, jotka on tarkoitettu viihteeksi eikä taiteeksi, vaikka taide ja viihde voivatkin kuulua samaan elokuvaan.

Topralli on kuitenkin sille asetetuissa puitteissa tehdyksi filmiksi erittäin onnistunut ja hallittu, joka nykypäivänä katsottuna osoittaa meille, kuinka suomalaisetkin elokuvantekijät ovat menettäneet rohkeutensa. Ei sillä, ettäkö nykyään pitäisi tehdä huonoja elokuvia pelkästään kokeilun nimissä, vaan välillä olisi kuitenkin hyvä ottaa riski ja koetella itsensä ja elokuvayleisön rajoja. Topralli teki sen, kiitokseksi se sai vähän katsojia ja historian huonoimman suomalaiselokuvan maineen. Sillä kuitenkin on maine, toisin kuin monilla muilla sen aikalaisilla, hyvinkin kehutuilla filmeillä.

Filmin kuvaaja Raimo Lehto on kätkeytynyt Raymond-nimimerkin taakse, mutta aivan suotta. Filmin kuvaus on erittäin komeaa katseltavaa (ja onneksi DVD-julkaisun kuvanlaatu on kohdallaan), paremmin onnistunutta kuin vaikkapa Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran Onnenpelin (1965), joka Toprallin tavoin kuvattiin ajan hengen mukaisesti mahdollisimman realistisesti. En kuitenkaan lähde sanomaan, ettäkö Onnenpeli olisi huonosti kuvattu enkä varsinkaan sitä, että se olisi huono elokuva. Sanon kuitenkin vain, että parin kaljan jälkeen Topralli on minun valintani, parin konjakkitujauksen jälkeen se valinta on taas Onnenpeli.

Tähtelän Rudolf-hahmon seikkailut lumen keskellä sateenvarjo kädessä ovat omituisia ja juuri siksi hauskoja. Rudolf on sateenvarjoineen, hattuineen ja viiksineen kuin jokin outo yhdistelmä Maija Poppasta, Chaplinia ja suomalaista juoppohullua. Tähtelä yrittää niin kovasti olla hauska, että hän jopa onnistuu siinä – harvoinhan se näin menee. Ehkä tähänkin kokeilun kautta onnistumiseen syynä on juuri se käsikirjoituksen puuttuminen – improvisaatio ei ole pahitteeksi komiikassakaan.

1960-luvun nousevat nuoret laulajamme Irwin, Katri-Helena ja Carola ovat kaikki yllättävän luontevia kameran edessä, vaikka epävarmuus näkyykin erityisesti Irwinissä. Ehkä juuri se, ettei mitään käsikirjoitusta ollut on syynä tähän luontevuuteen – eipä ole mitään, mitä pitäisi tehdä. Ei heidän kuitenkaan tarvitse vain olla, sillä jonkinlaista tekemistä on Irwinille keksitty ja Katri-Helenalle huomattavasti enemmän. Tähän tekemiseen kuuluu tietysti pari laulunumeroakin, joista osa on harvinaisen irallisia, tyylillisesti aivan erilaisia ja muutenkin kokonaisuuteen selkeästi sopimattomia, joka tekee Toprallista vain entistä paremman filmin.

Elokuvan loppu on pettymys. Rudolfin olisi toivonut ilmestyvän kuvaan vielä filmin lopussa, mutta näin ei kuitenkaan käy, kun viimeinen tovi katsellaan brittiläisen The Renegades -yhtyeen esiintymistä tuossa Rudolfin järjestämässä ”jättishow’ssa”. The Renegades oli tunnetusti tunnettu vain Suomessa, koska täällä oltiin haltioissaan kaikista ulkomaalaisista – tämän päivän ulkomaalaisiin liittyvästä politiikasta voipi lukea iltapäivälehtien otsikoista. Mainittakon vielä syy siihen, miksi The Renegades ei menestynyt muualla kuin Suomessa: siitä puuttui lahjakkuus. Intoa kyllä oli. Tätä ei pidä yhdistää mielipiteeseeni Yrjö Tähtelää ja Toprallia kohtaan. Tähtelällä ja työryhmällä oli intoa ja lahjakkuutta, mutta he tekivät jotakin epäsovinnaista: tekemällä elokuvan vailla kunnollista tarinaa ja merkitystä he menivät sieltä, missä aita on matalin, mutta samalla hyvinkin sieltä, missä aita on niin pirun korkea, ettei sinne toiselle puolelle edes näe.

LISÄMATERIAALI
Tähtelän rehellinen, mutta lopulta ikävä kyllä melko informaatioköyhä 25-minuuttinen haastattelu.

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

2,90 €
tai
Sulkeutuu 16 vrk 5 h 52 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

2,90 € Sulkeutuu 16 vrk 5 h 52 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.