Tuote on myyty käyttäjälle MusicIsTheBestDrug hintaan 12 €

Kuvaus

Kyseessä on julkaisijalta/valmistajalta loppuunmyyty suomijulkaisu.

Tupla-DVD (special edition) Olympiahengessä ihan pakollinen hankinta eikä liian usein tyrkyllä. Vangeliksen musiikki on täydellinen!!!

Uusi muoveissa!

Tulivaunut (Chariots of Fire) on vuoden 1981 brittiläinen draamaelokuva, joka kertoo tositarinan brittiläisistä urheilijoista, jotka valmistautuvat vuoden 1924 kesäolympialaisiin ja kilpailevat siellä. Elokuvan ohjasi Hugh Hudson.

Elokuvan nimi on otettu William Blaken runosta And did those feet in ancient time, joka puolestaan juontaa juurensa Toiseen kuninkaiden kirjaan.

Tulivaunut voitti parhaan elokuvan palkinnon Oscarin ja BAFTAn sekä parhaan ulkomaalaisen elokuvan Golden Globen. Elokuvalle meni yhteensä neljä Oscaria ja kolme BAFTAa. Lisäksi se voitti mm. Cannesin elokuvajuhlilla kaksi palkintoa.

Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä Tulivaunut äänestettiin kaikkien aikojen 19. parhaaksi britti­elokuvaksi. Vastaajina oli tuhat Ison-Britannian elokuva- ja televisio­ammattilaista.The New York Timesin kriitikot valitsivat Tulivaunut vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Näyttelijät

  Ben Cross  …  Harold Abrahams  

  Ian Charleson  …  Eric Liddell  

  Nigel Havers  …  Lordi Andrew Lindsay, perustuu löyhästi Lordi Burghleyhyn, joka ei antanut nimeään käytettäväksi elokuvassa.  

  Cheryl Campbell  …  Jennie Liddell  

  Alice Krige  …  Sybil Gordon, Abrahamsin vaimo (hänen oikea nimi oli Sybil Evers)  

Palkintoja

Oscarit

Ehdokkaana:

BAFTAt

  • Paras elokuva
  • Paras sivuosa: Ian Holm
  • Paras puvustus: Milena Canonero

Ehdokkaana:

  • Paras sivuosa: Nigel Havers
  • Paras ohjaaja: Hugh Hudson
  • Paras käsikirjoitus: Colin Welland
  • Paras kuvaus: David Watkin
  • Paras leikkaus: Terry Rawlings
  • Paras tuotantosuunnittelu: Roger Hall
  • Paras äänitys: Clive Winter, Bill Rowe, Jim Shields
  • Paras elokuvamusiikki: Vangelis

Golden Globet

Paras ulkomainen elokuva

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

12 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 12.1.2019 19:50
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.