Kuvaus

Nyt huutamaan!

Vintagehopeinen riikalainen kivisormus, jonka hartioissa näyttävät koristelehdet ja keskellä vaalean pinkki kivi. Koko noin 16, kovera muotoilu voi tuoda hieman väljyyttä. Leveys edestä noin 20 mm ja takaa noin 3 mm. Kivi noin 9 mm. Painava tukeva sormus: paino noin 7 g. Korussa on vanhat latvialaiset leimat p-tähti-875 ja kaksi pienempää leimaa vähän kuin 78 ja 12 mutta voivat olla muutakin (kirjain/kuvio/numero), oletettavasti valmistajan leimoja. P- eli suomeksi R-kirjain paljastaa, että koru on tarkastusleimattu Riiassa, luultavasti myös valmistettu siellä, sillä kaupungissa toimi tuohon aikaan suuri korutehdas. Sormuksen tyyli tulee 60-luvulta. Vuosileiman puuttuessa korun tarkkaa ikää on vaikea arvioida, mutta tarkastusleimasta päätellen hopeakoru on valmistettu aikaisintaan vuonna 1959. Vaaleanpunainen kivi muistuttaa kunziittia ja morganiittia, joka on pinkki berylli, smaragdin ja akvamariinin sukulaiskivi. Olisin havaitsevinani kivessä jonkinlaista pleokroismia eli väri vaihtelisi hieman katselukulman mukaan, mikä voisi viitata kunziittiin. Molemmat ovat varsin harvinaisia ja arvokkaita kiviä, toisinaan Suomessakin tavattu. Kiven viisteet kimaltelevat kauniisti eli hieno hionta. Hyväkuntoinen hopeasormus, upea vintagekorun hopean patina, uskoisin, että vintagesormus on ollut alun perinkin tummennettu, koska väri sopii niin hyvin hartioiden lehtimäiseen ja kaarnamaiseen kuvioon.

Kannattaa kurkistaa muutkin myyntikohteeni: paljon kauniita nostalgisia koruja, kultaa, hopeaa, pronssia ym. t. napsunkka

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Lähtöhinta:
130 €
Sulkeutuu 6 vrk 10 h 52 min
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Lähtöhinta 130 € Sulkeutuu 6 vrk 10 h 52 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.