Aila Meriluoto: KOTIMAA KUIN MIES tai Marja-Liisa Vartio: HÄ

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Rakel Liehu: PUNAINEN RUUKKU. Päällys: Satu Ilta. 1980 Suuri Suomalainen Kirjakerho. 154-sivuinen sidottu kirja, lukematon, kansipaperin reunoissa kulumaa, itse kirja täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Punainen ruukku (1980) on loistavana lyyrikkona ja Seth Mattsonin koskettavasta tarinasta prosaistina tunnustetun Rakel Liehun toinen romaani, intensiivinen kahden ihmisen suhteen analyysi, kehittelyltään erittäin yllättävä. Kirjailijan mielikuvitus, symbolien taju ja syvällinen näkemys yhdessä lataavat tekstin täyteen inhimillistä oivallusta ihmisen mielenliikkeistä ja hänen kohtalostaan. Anna Maria Saaristo on kirurgin vaimo, entinen leikkaussalin hoitaja, joka on jättänyt ammattinsa ja ryhtynyt keramiikkataiteilijaksi. Tuomas Vikatvuori, taiteilijan poika ja poikamies, on kulttuurisihteerinä pienessä pohjoisen kaupungissa. Nämä lapsuudenystävät kohtaava toisensa sattumalta Jerusalemissa ja sitoutuvat toisiinsa intohimoisesti, peruuttamattomasti. Etelän sädehtivä aurinko valaa kirkkauttaan Anna Marian ja Tuomaksen ylle, yhdessä he kulkevat historiallisia jalanjälkiä. Mutta käsikädessä kulkevat myös rakkaus ja ahdistus.

Rakel Liehu (o.s. Tuomi, s. 1939 Nivala) valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1963. Hän toimi valmistumisensa jälkeen äidinkielen ja historian opettajana Raahen yhteislyseossa 1963 – 1964. Rakel Liehu on julkaissut romaanit Seth Mattsonin tarina (1976), Punainen ruukku (1980) ja Helene (2003) sekä  15 runokokoelmaa, joista ensimmäinen Ihmisen murhe on yhteinen (1974), lisäksi teokset Pullinen: Laila Pullisen veistoskielestä ja tiestä (1993) ja Sininen kala: Välähdyksiä elämästä (1999; esseitä). Helene Schjerfbeckin elämästä kertova romaani Helene (2003) nosti hänet Suomen tunnetuimpien ja arvostetuimpien kirjailijoiden joukkoon. Hän oli ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2005 ja sai kirjallisuuden valtionpalkinnon 2008.

2. Aila Meriluoto: KOTIMAA KUIN MIES. 1977 Femi Suuri naistenkerho. 183-sivuinen sidottu kirja, sivujen syrjässä huomaamatonta tahraa, muuten kirja on ehjä ja siisti, kannen ja esilehden välisellä tyhjällä lehdellä peitetty aikaisemman omistajan nimi, ei muita merkintöjä, ei kansipaperia.
 
Kotimaa kuin mies (1977) on kertomus Elinasta, joka sai alkunsa vahingossa, keväisessä Kaivopuistossa, kun oli Elinan sokean äidin näkemisen päivä. Äidille ja sokealle isäpuolelle Elina oli häiritsevä ja vieras, mutta kaikki muut pitivät hänestä: hän oli vakava ja lahjakas lapsi. Touhukas ja iloinen pikkusisko Helinä oli äidin suosikki. Elina eli lapsuuttaan Helsingissä sokeainmyymälän yläpuolella, kunnes ensimmäiset pommit putosivat. Tytöt lähetettiin sotalapsina Ruotsiin. Vakava ja aikuistuva Elina joutui kiertämään perheestä toiseen ja välillä Suomeenkin. Puolittain unessa Elina elää elämäänsä, kohtaa pommien ujeltaessa Suomessa nuoren sotilaan ja alkaa odottaa lasta. Sodan loputtua ruotsalainen perhe, jossa Elina oli viimeksi ollut, kutsuu tytön ja pikku Matin takaisin Ruotsiin. Ja sinne Elina sitten jää. Kun Elinan lapset Matti ja Tarina ovat aikuistuneet, on hänellä ollut aikaa opiskella ja löytää paikkansa ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Mutta juuriaan Elina ei löydä: hän etsii niitä Suomesta kiihkeällä pakomatkallaan, hän etsii niitä Ruotsista ja näiden kahden maan välillä keinuessaan matkalla maasta toiseen. Kun omat ongelmat eivät selviä, Elina paneutuu yleisiin asioihin, alkaa tehdä poliittista työtä. Ja lopulta mikään ei enää varsinaisesti viillä häntä. Mikään ei oikeastaan merkitse mitään. Paitsi jokin... Elinan tarina on kerrottu hyvin runollisesti ja persoonallisesti, kuitenkin siinä on jotain joka koskettaa kaikkia naisia, ei vain sotalapsia. 
 
Aila Meriluoto-Paakkanen (1924 Pieksämäki - 2019 Helsinki) oli runoilija, kirjailija ja suomentaja. Hän valmistui ylioppilaaksi Pieksämäen yhteiskoulusta 1943. Esikoisteos, runokokoelma Lasimaalaus, ilmestyi 1946. Vuonna 1948 solmittu avioliitto kirjailija Lauri Viidan kanssa kesti kahdeksan vuotta. Avioeron jälkeen 1962 Meriluoto muutti neljän lapsensa kanssa Ruotsiin, jossa perhe asui Lapissa Niilivaarassa 1962–64.  Ruotsissa syntyi proosan ja käännösten lisäksi neljä runokokoelmaa. Kahdessa ensimmäisessä, kokoelmissa Asumattomiin (1963)  ja Tuoddaris (1965), siirtyminen toiseen kieli- ja kulttuuripiiriin ei vielä näy selvästi, ja niissä voimakkaimpia ovat Lapin luonnosta ammentavat runot. Ne ovat runokieleltään jo modernimpia kuin kaksi ensimmäistä kokoelmaa. Meriluoto tunsi näivettyvänsä pohjoisen yksinäisyydessä ja muutti Enköpingiin, josta saattoi matkustaa Göteborgiin ja muihin suurempiin kaupunkeihin kirjallisiin tapahtumiin. Meriluoto teki Ruotsissa asuessaan paljon käännöstöitä. Hän halusi kirjoittaa suomeksi, ettei menettäisi suomalaista identiteettiään. Todellinen syväsukellus ruotsin kieleen oli Nobel-kirjailija Harry Martinsonin Aniaran suomentaminen (1963). Ruotsissa Meriluoto kirjoitti ensimmäisen proosateoksensa Peter-Peter (1971); Meriluodon myöhemmin ilmestynyt päiväkirjateos paljastaa, että romaanin päähenkilöt ovat hän itse ja kirjailija-lääkäri Mart Sarneti. Meriluoto palasi Suomeen 1974. Kustantajan pyynnöstä hän kirjoitti elämäkertateoksen Lauri Viita, legenda jo eläessään (1974). Teoksessaan Lasimaalauksen läpi: Päiväkirja vuosilta 1944–47 (1986) Meriluoto kuvaa runoilijaminänsä kehitystä ja elämänkokemusten heijastumista runoissa. Vaarallista kokea: Päiväkirja vuosilta 1953–1975 (1996) –teoksessaan hän tietoisesti tekee yksityiselämänsä julkiseksi. Muistelmateos Mekko meni taululle (2001) kertoo lapsuudesta Pieksämäellä ja sodanaikaisia kokemuksia opiskelijatyttönä Helsingin pommituksissa. Anna-Liisa Haavikon toimittamana ilmestyi Tältä kohtaa: Päiväkirja vuosilta 1975–2004 (2010). Päiväkirjat ovat dokumentteja naiseudesta ja kirjoittamisesta, ja ne ovat tekstiltään kaunista ja suorasukaista proosaa.

3. Marja-Liisa Vartio: HÄNEN OLIVAT LINNUT. 1967 Otava (toinen painos). 256-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Hänen olivat linnut (1967) on Marja-Liisa Vartion rikkain ja moniulotteisin teos. Se on romaani turvattomuudesta, omistamisesta ja kuvitelmista: naisista sellaisina kuin he miesten jäljiltä ovat. Teoksen päähenkilöt ovat leskiruustinna Adele ja hänen verevä piikansa Alma. Naiset ovat yksinäisyydessään takertuneet toisiinsa, heidän välillään vallitsee katkera ja koominen valtataistelu, mutta he ovat toisilleen välttämättömät. Kumpikin nainen on elämässään pettynyt, jäänyt vaille rakkautta ja eroottista täyttymystä. Tilalle on astunut ahneus, pahansuopuus ja kateus. Ruustinnalle omaisuus on jokaista hopealusikkaa myöten ase, jota hän käyttää muita hallitakseen. Mutta tärkeämpää kuin esineet, joita ruustinna varjelee kälyiltään, on rovastivainajan lintukokoelma, täytetyt linnut, kuvitelmat, pinttymät, jotka syövät hänen elämäänsä.

»Hänen olivat linnut ei ole ainoastaan Marja-Liisa vartion pääteos, vaan samalla modernin suomalaisen kertomataiteen uljaimpia saavutuksia.» (Pirkko Alhoniemi/Romaani ja tulkinta)
 
Marja-Liisa Vartio (1924 Sääminki – 1966 Savonlinna) kirjoitti ylioppilaaksi Nurmijärven yhteiskoulusta 1944 ja opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuutta, taidehistoriaa ja filosofiaa. Hänen avioliittonsa Valter Vartion kanssa päätyttyä eroon 1955 hän solmi samana vuonna avioliiton kirjailija Paavo Haavikon kanssa. Kirjallisen uransa Vartio aloitti 1950-luvun alussa lyyrikkona mutta keskittyi myöhemmin proosaan. Hänen pääteoksenaan pidetään postuumisti ilmestynyttä romaania Hänen olivat linnut (1967). Se on osin groteski tarina omaperäisestä leskiruustinna Adelesta, joka asuu Alma-piikansa kanssa pappilassa keskellä miesvainajansa täyttämiä lintuja. Teos on arvioitu yhdeksi maamme modernistisen proosan kestävistä klassikoista. Vartiolle myönnettiin valtion kirjallisuuspalkinto 1954 ja 1958. Kirjailijan päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä on julkaistu 1990-luvulla kolmena niteenä.