ALAS ON PITKÄ MATKA : Nick Hornby 1p SKP KovaKAnsi UUSI
Kuvaus
Mitä yhteistä on elämänsä tyrineellä tv:n talkshow-isännällä, aivokuolleesta pojastaan yksin huolehtivalla viisikymppisellä äidillä, apulaisopetusministerin sekopäisellä punkkarityttärellä ja rocktähden haaveistaan luopuneella pizzalähetillä? Eipä juuri muuta kuin että he kohtaavat toisensa 15-kerroksisen tornitalon katolla, jossa uudenvuoden yönä riittää itsemurhakandidaatteja ruuhkaksi asti. Nelikko ei pääse yhteisymmärrykseen siitä, kuka oli paikalla ensin ja kenellä heistä on painavimmat syyt päiviensä päättämiseen. Niinpä Martin, Maureen, Jess ja JJ päättävät kukin jatkaa tarinaansa - etappi kerrallaan. Yhdessä he ryhtyvät oikomaan kärsimiään vääryyksiä ja antamaan opetuksia muutamille niitä ansaitseville tyypeille. Katolle ehtisi myöhemminkin. Edellisessä suomennetussa romaanissaan (Hyvät ihmiset, 2002) Nick Hornby tavoitti avioliitossaan kriisiytyneiden nelikymppisten tuntemukset, ja nyt hän on löytänyt jälleen uudenlaisia kertojanääniä. Alas on pitkä matka leikittelee vakavalla aiheella, mutta myös lohduttaa elämään uutta sisältöä rakentavien sympaattisten sankariensa kautta.
Ulkoasu
329 sivua ; 21 cm
Kieli suomi
Alkuteoksen kieli englanti
WSOY 2006
Nick Hornby ; suomentanut Jukka Jääskeläinen
ISB 951-0-31386-6 sidottu SKP
Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki.
Shipping to EU = OK ! In all size.
To other countries ONLY by letter mail
Näitä ei pakko lukea:
Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)
Isot / paljon 7€ Kuluilla = RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.
Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
Paketille myös NOUTO = OK
Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:
TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini
Linkit:
- Harrastekirjallisuus
- Kaunokirjallisuus
- Lasten ja nuorten kirjallisuus
- Lehdet
- Lukion oppikirjat
- Muut oppikirjat
- Sarjakuvat
- Tietokirjallisuus
- Muut
- DVD
- Blu-ray
- CD-levyt
- Muut tallenteet
Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym.
Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.
Kirjat varastolla, ei kotona.
Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa.
JOS ON KOVA KIIRE = KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)
Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.