Kuvaus

Aleksanteri - Special Edition / Erikoisjulkaisu (2DVD)

Hän oli ensimmäinen suuri valloittaja, joka 25-vuotiaana hallitsi lähes koko tunnettua maailmaa. Hän vei huippukoulutetut makedonialaissoturinsa sotaan massiivista persialaista armeijaa vastaan ja voitti uskomattoman sarjan taisteluja Egyptistä aina Intiaan asti – ja hänen käyttämiään strategioita tutkitaan sotilasakatemioissa vielä tänäkin päivänä.

Kahdeksan vuoden aikana hän kulki 35 000 kilometrin taipaleen ja kuoli lopulta salaperäisten olosuhteiden vallitessa vain 32 vuotiaana – jättäen jälkeensä imperiumin, jonka kaltaista ihmiskunta ei ollut koskaan nähnyt. Hän oli soturi, kuningas, rakastaja ja legenda vailla vertaa: Aleksanteri Suuri.

Kolminkertainen Oscar -voittaja Oliver Stone lähti tekemään eeppistä tarinaa yhdestä maailmanhistorian merkittävimmistä hahmoista yli 150 miljoonan dollarin budjetin voimin. Tuloksena on todellinen suurelokuva ja mestariteos, joka kuvaa valloittajan elämää tarkkanäköisesti ja rohkeasti, herättäen samalla henkiin palan historiaa.

Colin Farrell loistaa pääroolissa ja tähtinimet Angelina Jolie, Val Kilmer, Jared Leto, Rosario Dawson ja Anthony Hopkins varmistavat vuoden mahtavimman katseluelämyksen.

Ohjaus: Oliver Stone

Näyttelijät: mm. Colin Farrell, Angelina Jolie, Val Kilmer, Anthony Hopkins, Jared Leto, Rosario Dawson, Gary Stretch, Jonathan Rhys Meyers

Tekstitys: mm. SUOMI, ruotsi
Ääniraita: Englanti - DTS - 5.1
Valmistusvuosi: 2004
Kesto: 2 h 48 min (+ bonukset 1 h 58 min)

EXTRAT
• Fight against time: Oliver Stones Alexander
• The making of Alexander
• B-roll
• Haastatteluja
• Trailereita

Hakusanoja: historiallinen sotaelokuva

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 16 vrk 14 h 55 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3,50 € Sulkeutuu 16 vrk 14 h 55 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.