Ilmoitus on sulkeutunut
Alvin ja Pikkuoravat
Kuvaus
Usean sukupolven ajan fanit ympäri maailman hurmanneilla pikkuoravilla on paljon laulettavaa elokuvadebyytissään hulvattoman hauskassa seikkailussa täynnä mukaansatempaavaa musiikkia ja pörröistä pörräämistä! Kun uransa kanssa ponnisteleva lauluntekijä Dave Seville (Jason Lee) ottaa hoteisiinsa lahjakkaan pikkuoravakolmikon, Alvinin, Simon ja Teron, heistä tulee yhdessä yössä musiikillinen sensaatio. Mutta ahne levytuottaja (David Cross) aikoo käyttää tilannetta hyväkseen ja lähettää pojat uuvuttavalle konserttikiertueelle vain kartuttaakseen omaa kassaansa. Dave ymmärtää että nyt tarvitaan rutkasti kekseliäisyyttä ja paljon pikkuoravapoweria jotta kolmikko saadaan kotiin ennen kuin on liian myöhäistä!
ALVIN JA PIKKUORAVAT
Alvin ja pikkuoravat (Alvin and the Chipmunks) on koko perheen komediaseikkailu kolmesta oravakaveruksesta, Alvinista, Simosta ja Terosta. Alvin ja pikkuoravat ovat tulleet tutuksi myös suosittuna tv-sarjana. Nyt kaveruksia odottavat täysin uudet seikkailut rock-tähtinä!
ALVIN
Alvin parka on tunne-elämältään kuin hurja vuoristorata. Alas mennään yhtä lujaa kuin ylöskin. Hän innostuu kaikesta ennätysajassa ja vaipuu penkin alle lähes yhtä nopeasti. Alvin hyppää kaikkeen mukaan miettimättä seurauksia. Hänen impulsiivisuuttaan maustavat mahtava charmi ja musikaalisuus. Alvin näkee sellaiset asiat mahdollisuuksina, joita muut saattavat pitää tuhoon tuomittuina.
SIMO
Simo on välkky kuin kirkasvalolamppu! Hänellä on kuivakka huumorintaju ja sarkastinen luonne. Hänen nerokkuutensa antaa sijaa Alvinin hassuttelulle ja hän yhtyy niihin muitta mutkitta puoltaen toki järkipeliä. Simo välittää Alvinista kovasti, mutta salaa pelkää että he omaavat täysin samat geenit.
TERO
Tero on ihanan viaton mussukka. Hän on suloinen kuin sukka ja ujo kuin uimarengas. Häntä vedätetään aina mahdollisuuden tullen ja Tero onkin Alvinin manipulaatioiden ykköskohde. Tero joutuu usein kiistakapulaksi veljesten väliin. Simo yrittää vaikuttaa häneen puhumalla, kun Alvin taas käyttää suoraan lahjomista.
Osta heti
2 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.