Anatole France: THAIS 1911 tai KUNINGATAR HANHENJALAN RAVINT

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Anatole France: THAIS. Suomentanut L. Onerva. 1911 Otava, ensimmäinen painos, jälkisidos (ks. kuva), (niteen) kansilehti sidottu kirjaan (ks. kuva). 273-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Thais (1911; Thais 1890) -romaanin Paphnutius on aleksandrialainen ylimys ja oppinut, joka kaksikymmenvuotiaana kääntyy kristinuskoon ja ryhtyy anakoreettimunkiksi. Vietettyään kymmenen vuotta erillään ihmisistä haluamatta lihallisia nautintoja, hän eräänä päivänä tutkiskellessaan mielessään vanhoja syntejään rupesi ajattelemaan ihmeen kaunista näyttelijätärtä ja ilotyttöä nimeltä Thais, jonka hän nuorukaisena oli nähnyt Aleksandrian teatterissa. Nainen oli herättänyt hänessä himon hänen levottomuutensa ja tietämättömyytensä päivinä. Thais oli hänen syntinsä. Paphnutius lähtee Aleksandriaan, jossa Thais edelleen näyttelee. Paphnutius käännyttää naisen. Myöhemmin, Antinonen apottina, hän tajuaa rakastuneensa tähän kuolettavasti. Ei edes vuosien elämä pylväspyhimyksenä ja ihmeidentekijänä saa häntä unohtamaan Thaisia, jonka kuolevan ruumiin äärellä hän riutuu ja muuttuu kaikkien kiroamaksi vampyyriksi. Pyhimyksestä tulee iljettävä olento ja suuresta syntisestä taivaan morsian.

Romaanin tarinan taustalla on keskiaikainen legenda Sainte Thaïs, pécheresse (Pyhä Thais, syntinen nainen). Thebais-maakunnassa elänyt anakoreetti Paphnutius koki tuskallisen marttyyrikuoleman Diocletianuksen vainoissa. Legendan mukaan hän käännytti kristinuskoon ajan kuuluisimman kurtisaanin ja vei hänet naisluostarin umpimuurattuun, pienellä aukolla varustettuun koppiin, jossa tämä eli loppuikänsä tulematta ulos katumuspaikastaan. Anatole France puki legendan ensin runoelmaksi, sitten romaanimuotoon. Romaani päätyi kirkon kiellettyjen kirjojen listalle pysytellen siellä aina vuoteen 1966. Toteaahan munkki tarinan lopussa, että: ”Jumala, taivas, kaikki se ei ole mitään. Todellista on vain elämä maan päällä ja maallinen rakkaus”. Jules Massenet´n (1842–1912) ooppera Thaïs esitettiin Pariisissa 1894 ja Suomessa ensikertaa 1910, jolloin nimiroolin lauloi Aino Achté.

Anakoreetit eli erakot tai eremiitit (aavikon asukkaat) harjoittivat sosiaalisesti eristäytynyttä askeesia ja kaikenlaisia kieltäymyksiä. Francen romaanin mukaan ”he kielsivät ruumiltaan, paitsi kaikki ilot ja tyydytykset, senkin tavallisen hoidon, joka maailman lapsista tuntuu tuiki välttämättömältä. He olivat sitä mieltä, että jäsentemme taudit parantavat sielumme ja että ruumiilla ei voi olla sen kunniakkaampia koristeita kuin paiseet ja mätähaavat. (…) Paphnutius piti ankarimmat paastot ja oli välistä kolme kokonaista päivää ilman ravintoa. Hän käytti hyvin karkeakarvaista katumuspaitaa, ruoski itseään aamuin ja illoin ja rukoili lakkaamatta polvillaan, otsa maata vasten painettuna.”

2. Anatole France: KUNINGATAR HANHENJALAN RAVINTOLA. Suomentanut Eino Leino. 1924 Otava, toinen painos. 304-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Kuningatar Hanhenjalan ravintola (La Rôtisserie de la Reine Pédauque 1892) -romaania on pidetty Anatole Francen pääteoksena. Eino Leinon suomennos ilmestyi 1910. Kuningatar Hanhenjalka oli paistiravintola Saint-Benoît-le-Bétournén kirkon tuntumassa 1700-luvun Pariisissa. Elämäniloinen, oppinut ja armoton valheidenriisuja apotti Coignard, jonka elämää rajoittivat kolme mahtitekijää: pöytä, sänky ja kirjahyllyt, oli altis kaikille kulkurielämän oikuille.  Henkevässä, kahleettomassa apotissa Anatole France on luonut vapaan ajattelunsa ja sensuellin, elämäniloisen katsomuksensa ruumiillistuman. Tämä loistava kuolevainen sirottelee suolanrakeita kaikkeen epäaitoon ja valheelliseen – aivan nimenomaan kirkollisessa käytännössä. Anatole Francen henkevyys ja tyylitaide on verrattomimmillaan tässä teoksessa. 

"Eino Leinon käännöksen kautta on nyt suomalaiseen kirjallisuuteen liitetty teos, joka ei liian aikaisin tule yleisömme tietoon, jos ottaa huomioon, millä nopeudella maailmankirjallisuuden merkkiteokset meidän päivinämme leviävät. "La Rôtisserie de la Reine Pédauque" on jo enemmän kuin puolitoista vuosikymmentä vanha ja apotti Coignard on kirjallisuuden ystäville kaikissa maissa hyvä tuttu ja hänen monipuolinen oppineisuutensa, hänen henkinen siroutensa ja hänen viisautensa herättävät yhä jokaisessa samaa ihailua kuin aikoinaan hänen holhotissaan ja historioitsijassaan, Jacques Paistinkääntäjässä.”

"Ainoastaan Anatole Francen erinomaisen sivistynyt henki ja hänen verraton tyylinsä ovat voineet luoda tämän kuolemattoman tyypin, joka näennäisesti viattomilla, sirosti muovailluilla lauseillaan ja koskaan poikkeamatta aikansa (18 vuosisadan alkupuolen) puhe- ja ajatustavasta, laskee säkenöivän älykästä ja purevaa leikkiään kaikista asioista taivaan ala- ja yläpuolella. – – Suomalaista yleisöä voi onnitella siitä, että se näin hyvässä käännöksessä saa tutustua yhteen maailmankirjallisuuden nerokkaimmista tuotteista." – T:ri E. Järnström, Helsingin Sanomat

"Kertomus on kaiken aikaa vilkasta, pursuen huumoria, yksinpä filosofin järkeilytkään eivät väsytä, niin paljon naurun aihetta ne tarjoavat. Kirjaa voi suositella kehittyneemmälle lukijakunnalle oivallisena näytteenä uudenaikaisesta ranskalaisesta kirjallisuudesta." – Uusi Aura

"Harvasta käännöskirjasta suomalaisen kirjallisuuden ystävä tuntee sellaista iloa, kuin ilmoitettavasta suomennoksesta, joka niinhyvin sisällöltään kuin ulkoasultaankin on käännöskirjallisuutemme kaunistus." – Sana

Anatole France (1844 Pariisi – 1924 Saint-Syrsur, Loire) oli 1900-luvun alkupuolella Euroopan johtavia kirjailijoita. Hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 1921, mutta katolinen kirkko kielsi hänen teostensa levittämisen. France oli tunnustettu myös Suomessa, jossa hänen teoksiaan käännettiin tuolloin paljon. Tunnetuimpia niistä ovat Instituutin jäsenen Sylvestre Bonnard'in rikos (Le crime de Sylvestre Bonnard 1881; suom. 1903, 1937), Thais (Thais 1890;1911), Kuningatar Hanhenjalan ravintola (La Rôtisserie de la reine Pédauque 1892; 1910/1953), Punainen lilja (Le Lys rouge 1894;  1927/1944), Pingviinien saari (L’Île des Pingouins 1908; 1907/1911), Paistinkääntäjän pakinoita (Les contes de Jacques Tournebroche 1908; 1928), Paita kokoelmasta Les Sept Femmes de la Barb-Bleue et autres contes merveuilleux (Siniparran seitsemän naista ja muista ihmeellisiä tarinoita, 1909), Jumalat janoavat (Les Dieux ont soif 1912; 1918), Enkelien kapina (La Révolte des anges 1914; 1925).

L. Onerva (Hilja Onerva Lehtinen, 1882 – 1972) tunnetaan ensisijaisesti runoilijana. Hän kirjoitti myös novelleja ja romaaneja sekä toimi suomentajana ja kriitikkona. Hänet  muistetaan myös vivahteikkaasta suhteestaan runoilija Eino Leinoon. L. Onerva julkaisi 1932 teoksen Eino Leino: runoilija ja ihminen.

Eino Leino (Armas Einar Leopold Lönnbohm, 1878 Paltamo – 1926 Hyvinkään Nuppulinna, nyk. Tuusula) oli kirjailija, lehtimies ja kriitikko. Hänen laaja ja monipuolinen kirjallinen tuotantonsa sisältää runoutta, romaaneja, näytelmiä, esseitä ja lehtipakinoita sekä suomennoksia ulkomaisesta kirjallisuudesta.