Kuvaus

Kovakantinen, muovitettu kirjastopoisto (kirjaston tarrat poistettu kansista).
334 sivua

Andrzej Sapkowski: Herran soturit 1
(Hussilaistrilogia, #2. Sisältää alkuteoksen ensimmäisen puolikkaan.)
Wsoy 2020
Alkuteos "Bozy bojownicy" ilmestynyt 2004.

»Arvon herrat, maailma on viime aikoina ottanut ja suurentunut. Ja samalla kertaa myös pienentynyt.»

Eletään vuotta 1427. Nuori lääkäri Reynevan tovereineen on päätynyt Prahaan ja liittynyt paavin valtaa vastustaviin hussilaisiin Herran sotureihin. Alkemisteilta Reynevan ja Scharley saavat kuulla velhosta, joka osaisi murtaa Mesi-Simsonin kirouksen. Samaan aikaan hussilaiset värväävät Reynevanin vakoojaksi suorittamaan salaista tehtävää Sleesiaan. Vaarojen keskellä luoviessaan sankarimme tekee kaikkensa kostaakseen veljensä kuoleman ja löytääkseen taas rakastettunsa Nicolettan..

Herran soturit jatkaa Reynevanin ja hänen kumppaniensa veijaritarinaa kaksi vuotta sen jälkeen, mihin Narrenturm päättyi. Nykyisten Puolan ja Tšekin armottomalla keskiajalla rymistävä teos julkaistaan suomeksi kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen.

"Ja kaiken taustalla Euroopan historia heittää kuperkeikkaa, iskee korolla tahtia ja vikisee käänteissä."

­
------------------------------------------------------------------------------------
HUOM! POSTITUSTAUKO 13.6-23.6.2024.
­
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 66 vrk 1 h 3 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 66 vrk 1 h 3 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.