Kuvaus

ANNE HOLT: Kasvoton tuomio, Inger Johanne Vik –dekkari, 447 s., alkuteos ilm. 2009, pokkari

"Keskellä Stortingsgatenia seisoi lapsi. 
Hän oli paljain jaloin.
-Kun päivät lyhenevät, hän lauloi varovasti, - ja alkaa pakastaa..."
Vaaleankeltaisen yöpaidan rintamukseen oli kirjailtu leppäkerttuja. Helman alla pilkottavat sääret olivat ohuet kuin syömäpuikot, ja jalata olivat uponneet loskaan. Hentorakenteinen, puolialaston lapsi näytti niin sopimattomalta öisessä kaupungissa, ettei kukaan ollut vielä huomannut häntä."

On joulukuu vuonna 2008. Vain muutama päivä jouluaattoon. Oslo on juuri saanut ylleen kauniin lumivaipan, tuomaan valoa pimeyden keskelle. Pian koittava pahuuden tuoma pimeys on kuitenkin väkevämpi kuin talvisen valottoman yön hämy. Paha on saapunut Norjaan. Rikoskriminologi Inger Johanne Vik ei vielä tiedä, kun hänen kaunis, erityinen Kristiane-tyttärensä pelastetaan Stortingsgatenilta melkein rautiovaunun alle jäätyään, millaiseen pahan palapeliin hänen perheensä tulee tahtomattaan joutumaan tuona lumisena jouluna.

Jouluaaton koittaessa, Inger Johanne on jo melkein päässyt yli Kristianen aiheuttamasta säikäytyksestä harhaillessaan yöllä kadulla. Jouluaattoyö on juuri kääntynyt joulupäivän puolelle, kun puhelimen ääni säikäyttää niin Inger Johannen kuin hänen miehensä, rikostutkija Yngvar Stubon. On tapahtunut jotain, joka rikkoo joulun rauhan lopullisesti; Bjorgvinin hiippakunnan lempeä, pidetty piispa, Eva Karin Lysgaard on löydetty murhattuna keskeltä katua jouluyön tunteina. Yngvar hälytetäänkin heti Oslosta Bergeniin paikallisen poliisin avuksi.

Kirja on hyväkuntoinen. Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti kirjan postiin, posti- ja pakkauskulut Suomeen helposti-kuoressa kuplamuovin kera 3,2 e. (International delivery available to Europe, postal charge 5 euros, other countries 5 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.

Voit myös ehdottaa hintaa yksityisviestin kautta, jos haluat nopeampaa kauppaa tai muutosta lähtöhintaan.

Kannattaa huutaa useampia kohteita. 3,2 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 4 normaalipaksuista cd-singleä tai 2-3 kasettia. 4 normaalipaksuista cd-levyä kulkee 5,1 euron postimaksulla.  Useampi LP-levy kulkee 6,85 euron maksulla huutopakettina, joka on halvin LP-levyjen lähettämistapa. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 5 vrk 10 h 10 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3 € Sulkeutuu 5 vrk 10 h 10 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.