Kuvaus

[AC216]

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI.

Kuvanmukainen, Hyvässä iskussa oleva  kovakantinen ensipainos. Martti Talvelan / Opperan diggareille. AIVAN MAHTAVA TEOS.

Annukka Talvela: Aina on polku edessä

Bassolaulaja Matti Talvela (1935-1989) saattoi joskus yllätysnumerona laulaa kuulijoilleen kansanlaulun, jonka yhdestä säikeestä hän erityisesti piti: Aina on polku eessä. Tämä teos on vaikuttava kertomus Annukka ja Martti Talvelan elämästä, lähdöistä, valoista ja varjoista.
 Annukka Talvela kertoo elämästään Martti Talvelan rinnalla ja kokemuksistaan maailman musiikkimetropoleissa Tukholmasta Berliiniin ja New Yorkin Metropolitianiin. Esillä ovat myös taistelu Savonlinnan opperajuhlien nostamiseksi ja tie monien unelmien Inkilänhoviin.
 Annukka Talvelan muistelmat perustuvat paitsi omiin päiväkirjoihin myös ennen julkaisemattomiin Martin kirjeisiin, jälkeenjääneisiin käsikirjoituksiin ja perhearkiston kokoelmiin.

1. painos

Gummerus Kirjapaino Oy - Jyväskylä 1999

VOITTOHUUTO ja PK. 3,25e TILILLE ja TUOTE POSTIIN.

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-Edelliset korotukset olivat 02/16, 02/15, 01/14, 06/13 ja 10/12

PS. Valitettavasti en ole ennustaja, enkä ole myöskään postissa töissä,  joten en voi tietää noista korotuksista ennakkoon, mutta  pyrin silti  aina pitämään tiedot ajantasalla, mutta minulla on vaan niin paljon kohteita myynnissä, että ei toivoakaan aina korotusten tullen päivittää tietoja ajantasalle, siinä menisi nääs päiviä / viikkoja

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

4,95 €
Sulkeutuu 69 vrk 22 h 37 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4,95 € Sulkeutuu 69 vrk 22 h 37 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.