Kuvaus

[0816]

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI

Kuvanmukainen, HYVÄSSÄ  iskussa oleva nidottu painos ELÄMÄNKERROISTA / ADOPTIO ym. kertovan kirjallisuuden diggareille.

Anu Rohima Mylläri: ADOPTOITU

Millaista on elää Suomessa, kun on pohjalainen sielu aasialaisessa kehossa?

Bangladeshista Suomeen kaksivuotiaana adoptoidun tytön poikkeuksellinen ja koskettava kasvu- ja selviytymistarina on ajatuksia herättävä kannaotto ajankohtaiseen adoptiokeskusteluun. Millaisiin ristiriitoihin tummaihoinen lapsi törmää suomalaisessa koulussa? Kuinka yhteiskunta ja työnantajat kohtelevat Suomessa värillisiä?

Vaaleiden suomalaisvanhempien värillisenä lapsena Anu Rohima on törmännyt moniin ennakkoluuloihin. Vuonna 1978 syntynyt bangladeshilaistyttö adoptoitiin kaksivuotiaana eteläpohjalaiseen pienviljelijäperheeseen ensimmäisten Suomeen adoptoitujen tummaihoisten joukossa. Eloisaa nappisilmää käytiin ihmettelemässä pienessä kylässä läheltä ja kaukaa.

Perheidylli loppui kuitenkin lyhyeen: äiti kuoli Anun ollessa kahdeksanvuotias, isä menehtyi tyttären ollessa USA:ssa au pairina. Mitä kaikkea lasta ulkomailta adoptoitaessa tulisi ottaa huomioon? Koskettavassa kirjassaan Anu Mylläri kertoo omista kokemuksistaan ja selviytymiskeinoistaan. Samalla hän pohtii adoptioiden syitä ja tarpeellisuutta. Vaikka adoptio koskettaa nykyisin yhä useampia suomalaisia, aiheesta ei ole aiemmin ollut saatavana henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvaa kirjaa.

Liikunnanohjaajaksi ja maskeeraajaksi opiskellut Anu Rohima Mylläri on toiminut useita vuosia luennoitsijana Interpedian ja Pelastakaa lapset ry:n adoptiovalmennuskursseilla sekä lasten ja nuorten leireillä. Hän on myös suorittanut asepalveluksen ensimmäisenä tummaihoisena naisena Suomen armeijassa.

Nidotun laitoksen 2. painos

Otavan Kirjapaino Oy - Keuruu 2007

VOITTOHUUTO ja PK.  1,80e ->  TILILLE ja TUOTE POSTIIN.

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-Edelliset korotukset olivat 02/15, 01/14, 06/13 ja 10/12

PS. En ole ennustaja, enkä ole Postissa töissä,  joten en voi tietää noista korotuksista ennakkoon, mutta  pyrin silti  aina pitämään tiedot ajantasalla, mutta minulla on vaan niin paljon kohteita myynnissä, että ei toivoakaan aina korotusten tullen päivittää tietoja ajantasalle, siinä menisi nääs päiviä / viikkoja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

3,50 €
Sulkeutuu 32 vrk 3 h 15 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3,50 € Sulkeutuu 32 vrk 3 h 15 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.