Kuvaus

96 sivua

Julio Iglesias. Lokakuussa Suomeen saapuva megatähti etsii edelleen elämänsä naista ja lohduttautuu nuorten tyttöjen kanssa.

Allan Lassus. Suomalaistohtori on varmentanut, että ruotsalaisen asiantuntijan kalanruodosta kehittämät kapselit todella nuorentavat ihoa.

Kuningas ja kuningatar. Seinäjoen tangomarkkinat.

Anne Murto. Ihmiset ovat jälleen kiinnostuneet etiketistä, tapakulttuuri Anne Murron kursseilla kerää salit täyteen.

Michael J.Fox. Paluu tulevaisuuteen -elokuvien tähti karistelee lapsinäyttelijän imagoaan aikuisen ihmisen suuntaan.

Rippikoululaiset. Keskustelun toisessa osassa Terho Pursianen, Jouko Turkka ja Jani Uhlanius selvittelevät konservatiivisen ja edistyksellisen ihmisen eroa.

Ihalainen ja ay-liike. Ammattiyhdistysliikkeen periinteellisiä okeuksia uhataan murtaa, unohtaen mitä taistelulla on saavutettu. Puheenjohtaja Lauri Ihalainen ei kaikkea niele.

230 kilometriä tunnissa. Toimittaja Eve Hietamies ja kuvaaja Kai Lainkari tutustuivat moottoripyöräpoliisin työhön.

Ammattina urheilu. Triaatholonisti Pauli Kiuru on jo viisi vuotta tähdännyt elämänsä ja harjoittelunsa Havaijin Teräsmieskisan voittoon.

Ideoita naisille seksikkääseen pukeutumiseen ja miehille ihan vaan aistillisen upeaan muotiin.

Pekan poli antaa kesäisiä ohjeita puukon käytöstä ja siitä kuinka sen tekemä jälki hoidetaan.

Rannalla, uimavalvoja. Aino-tarun tausta. Omena pulloon. Itä-Saksan kaali. Pikku Nilkki.  Sevin perintö. Viikon mietelause. Eroottisen taiteen näyttely. Pelastaako Dekkari kotimaisen elokuvan? Raumankielinen lehtikummajainen. Lomasää. Mies- ja naiskirjailijoiden näkemykssissä on eroja. Prinssin kuvat aiheuttivat skandaalin. Kompostori jätemuovista.

Ratsastaja Heidi Sveholm toivoo olympiamitalia. Hannu Palo on kesälavojen kunkku. Vesa-Matti Loiri jaksaa vielä leikkiä Turhapuroa. Martina Navratilovan uusi rakkaus. Roseannen hulvattomat häät. Michael Landon ja Lee Remick sammuivat Hollywoodin tähtiaivaalta, Bruce Springsteen uskalsi avioon Pattinsa kanssa. Raptori innostaa inhoamaan. Hulinaa Jim Morrisonin haudalla.

Antti Seppälän kolumni.

Autot.

Mikael Ilveksen ystävät.

Pirkko Arstilan pakina.

Jatkokertomus.

Tv- ja radio-ohjelmt.

Viikon tv-elokuvat.

Jälkikirjoitus.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 9 vrk 4 h 34 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4 € Sulkeutuu 9 vrk 4 h 34 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.