Kuvaus

88 sivua

Namibian pakolaisia asuu Suomessa parikymmentä. Apu kysyi heidän ajatuksiaan maansa tulevaisuudestaa.

Pääkirjoitus ja Itse asiasta kuultuna.

Arto Paasilinna pakinoi.

pu oli Seija Paakkolan mukana Miss Univerum -kisoissa Meksikossa.

Paloauto ei ehtinyt sammutustöihin Heinävedellä, kun polttoaine loppui kunnanisien kitauteen.

Puhekoneesta on Suomessa kehitetty jokamiehen versio.

Maailman ensimmäinen koeputkilapsi syntyy Brownin perheeseen. Apu kertoo koeputkilapsen tarinan lukijoilleen kovan hinnan.

Pinnalla.

Mari Björn on maaseudun nainen, jota suuren talon emännyys ei ole estänyt toteuttamasta itseään.

Kolmoskanava. Avun tv- ja radio-litteessä kerrotaan Maastamuuttajat-elokuvassa, jonka pääosassa esiintyy Liv Ullman.

Avun futiskoulussa Aulis ja Atik neuvat uusia niksejä.

Kesämatka-sarjassa kerromme pyöräretkestä Ahvenanmaalla.

 Rikkaat rakkaat

Pikku Pelimannien päivää vietettiin Hyvinkäällä.

Kotilisässä kerrotaan vihannesdieetillä sekä niistä villeistä mauista, joita löydät suoraan luonnosta.

Tehtävä lapsille.

Perhelääkäri

Aputeekki

Varjojen saari on Avun huppujännittävä kesäjatkis.

Disneyn tarinoita.

Sivuilla 35-36 pieni repeämä. Kannessa Apu sanassa kynämerkintä

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 33 vrk 10 h 16 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4 € Sulkeutuu 33 vrk 10 h 16 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.