Apu lehti Nro 38/1992 (7.12)
Kuvaus
104 sivua
Piia Koriseva menestyi kesätyttökilvassa ja seuraa isosiskoa estradille
Arto Bryggare on nyt työtön kahden lapsen isä, jolle perhe o kaikki kaikessa.
Antti Pääkkönen. Lapuan valloittava tenavatähti haaveilee seikkailukirjailijan urasta.
Floyd Patterson. Helsingissä vieraillut kultamitalinyrkkeilijä paljastaa, että seksi ennen ottelua vie voimat.
Petsamo kylvää tuhoa Lappiin. Apu pujahti salaa pahamaineiseen nikkelisulattoon, jonka päästöt tappavat Lapin luontoa.
Terapiaa hevosille. Ismo Haapanen, entinen balettitanssija, on Suomen ainoa hevosterapeutti.
Uusi koiranvirka. Vesietsintäkoira Sinda löytää hukkuneen kymmenien metrien syvyydestä.
Catherine Oxenberg sairastaa bulimiaa.
Sovinisti ja feministi. Tosimies Seppo Hyrkäs ja sarjakuvarunoilija Tiina Pystynen pohtivat naisen ja miehen suhdetta, avioliittoa ja seksiä.
Pekka Lehto ja Kaivo.
Tällä viikolla. Presidentti antoi markkinavoimille sapiskaa, markka kelluu pitkään. Työttömyyden pelko rassaa enemmän kuin työttömyys. Palkitun Johan Scottin näyttely. Kätevä fillarikeksintö odottaa valmistajaa. Ympärileikkauksesta pulmia terveyskeskuksille. Juicen sanoituksista teologinen tutkimus. Lehmänmaidosta diabetes. Runovihkoperinne kertoo tyttöjen rakkaushuolista.
Heistä puhutaan. Valkokankaan tähtipari Tom Cruise ja Nicole Kidman suunnittelee suurta perhettä. Dallasin Ken Kercheval jätti raskaana olevan vaimonsa. Soon-Yi Previn uhkaa paljastaa oikeudessa Mia Farrowin hirviömäiseksi äidiksi. Karita Mattilasta tuli rouva Kuneinen. Anne Pohtamo-Hietanen murehtii liikkeensä kohtaloa. Mr Skandinavia -finalistit Mauri Rosendahl ja Toni Mäenpää. Skandinavian kauneimmat tytöt eivät nyt löytyneet Suomesta. Kulta-Mikko naimisiin ja Jani Sievinen kihloihin.
Tv ja radio.
Koirakoulu alkaa. Koiran kasvattamisessa ovat hyvät neuvot tarpeen.
Viikon tv-elokuvat
Tv- ja radio-ohjelmat.
Markku Laitisen kolumni.
Markku Rautosen pakina
Enska ja Hanski liikenteessä
Kansilehti repaleinen ja lähes irti
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.