Bernardo Bertolucci - Viimeinen keisari DVD
Kuvaus
Suomiprintti.
9 Oscarin arvoinen.
Huikea.
Viimeinen keisari (The Last Emperor) on Bernardo Bertoluccin ohjaama italialainen elämäkertaelokuva Kiinan viimeisestä keisarista Pu Yista. Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.
Elokuvan pääosia esittävät John Lone, Joan Chen, Peter O'Toole, Ruocheng Ying, Victor Wong, Dennis Dun, Ryuichi Sakamoto, Maggie Han, Ric Young, Vivian Wu ja Chen Kaige. Elokuva perustuu suurelta osin Pu Yin 1960-luvulla kirjoittamaan, samannimiseen muistelmateokseen. Elokuvaa pidetään uskottavana kertomuksena hänen elämästään, vaikka osa hahmoista muodostuu useammasta todellisesta henkilöstä. Suurin osa tapahtumista ja ihmisistä vastaa kuitenkin todellisia tapahtumia.
Elokuva oli ensimmäinen, jolle saatiin Kiinan hallitukselta lupa kuvata Kielletyssä kaupungissa.
Viimeinen keisari voitti useita palkintoja. Parhaana elokuvana se palkittiin Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -gaalassa. Yhteensä se voitti yhdeksän Oscarian (jokaisen johon se oli ehdolla), kolme BAFTAa ja neljä Golden Globea. Lisäksi elokuva ansaitsi muun muassa Grammyn parhaasta elokuvamusiikista ja yhdeksän Italian elokuva-akatemian jakamaa David di Donatello -palkintoa.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Viimeisen keisarin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.
Näyttelijät
Peter O'Toole … Reginald Johnston
Ying Ruocheng … vankilanjohtaja
Dennis Dun … iso-Li
Ry?ichi Sakamoto … Amakasu Masahiko
Maggie Han … Idän jalokivi (Kawashima Yoshiko)
Ric Young … vankilan kuulustelija
Chen Kaige … keisarillisen kaartin kapteeni
Fan Guang … Pu Ji
Jade Go … Ar Mo, imettäjä
Basil Pao … prinssi Chun, Pu Yin isä
Henry O … hovimarsalkka
Cary-Hiroyuki Tagawa … eunukki Tšang
Richard Vuu … Pu Yi 3-vuotiaana
Tijger Tsou … Pu Yi 8-vuotiaana
Wu Tao … Pu Yi 15-vuotiaana
Palkintoja
- Paras elokuva
- Paras ohjaus: Bernardo Bertolucci
- Paras sovitettu käsikirjoitus: Mark Peploe, Bernardo Bertolucci
- Paras kuvaus: Vittorio Storaro
- Paras leikkaus: Gabriella Cristiani
- Paras lavastus: Ferdinando Scarfiotti, Bruno Cesari, Osvaldo Desideri
- Paras puvustus: James Acheson
- Paras musiikki: Ryuichi Sakamoto , David Byrne, Cong Su
- Paras äänitys: Bill Rowe, Ivan Sharrock
- Paras elokuva
- Paras puvustus: James Acheson
- Paras maskeeraja: Fabrizio Sforza
Ehdokkaana:
- Paras miessivuosa: Peter O'Toole
- Paras ohjaus: Bernardo Bertolucci
- Paras leikkaus: Gabriella Cristiani
- Paras kuvaus: Vittorio Storaro
- Paras tuotantosuunnittelu: Ferdinando Scarfiotti
- Paras musiikki: Ryuichi Sakamoto, David Byrne, Cong Su
- Paras äänitys: Bill Rowe, Ivan Sharrock, Les Wiggins
- Parhaat erikoistehosteet: Giannetto De Rossi, Fabrizio Martinelli
- Paras draamaelokuva
- Paras ohjaaja: Bernardo Bertolucci
- Paras käskirjoitus: Mark Peploe, Bernardo Bertolucci, Enzo Ungari
- Paras musiikki: Ryuichi Sakamoto, David Byrne, Cong Su
Ehdokkaana:
- Paras miespääosa draamaelokuvassa: John Lone
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.