Kuvaus

Blu-ray, suomenkielinen tekstitys. Kuten kuvassa, mutta kaksipuolisella ikärajamerkinnällä 15.

Black Swan on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut Darren Aronofskyn ohjaama yhdysvaltalainen elokuva, jonka pääosissa ovat Natalie Portman, Vincent Cassel ja Mila Kunis. Elokuva sai ensi-iltansa 1. syyskuuta 2010 Venetsian elokuvajuhlien avajaiselokuvana, ja Yhdysvalloissa 3. joulukuuta 2010. Suomessa ensi-ilta oli 4. maaliskuuta 2011. Elokuva voidaan luokitella psykologiseksi trilleriksi tai psykologiseksi jännityselokuvaksi. Elokuva kertoo Joutsenlampi-baletin tuotannosta arvostetussa New York City Ballet'ssa. Tanssija Nina Sayersin (Portman) täytyy muuntautua sekä viattoman valkoisen joutsenen rooliin että aistillisen mustan joutsenen rooliin. Mustan joutsenen rooli saa Ninan mielen järkkymään.

Black Swan on voittanut lukuisia palkintoja ja elokuva oli ehdolla viidessä Oscar-palkintokategoriassa: elokuva, ohjaus, naispääosa, kuvaus ja leikkaus. Viidestä ehdokkuudesta lähti kotiin yksi palkinto, kun Natalie Portman voitti parhaan naispääosan Oscarin. Erityisesti Natalie Portman sai ylistystä tähtiballerinan roolistaan ja voitti siitä Oscarin lisäksi muun muassa Golden Globen, BAFTAn ja SAG-palkinnon.

Näyttelijät

Elokuvan lopputeksteissä juonen tärkeimmille hahmoille on ilmoitettu vastineet Joutsenlammessa. Nämä eivät ole samat roolit, joita hahmot tarinan sisällä esittävät baletissa.

 Natalie Portman … Nina Sayers / Joutsenkuningatar  

 Mila Kunis … Lily / Musta joutsen  

 Vincent Cassel … Thomas Leroy / Herrasmies  

 Barbara Hershey … Erica Sayers / Kuningatar  

 Winona Ryder … Beth MacIntyre / Kuoleva joutsen  

 Benjamin Millepied … David / Prinssi  

 Ksenia Solo … Veronica / Pikkujoutsen  

 Kristina Anapau … Galina / Pikkujoutsen  

 Janet Montgomery … Madeline / Pikkujoutsen  

 Sebastian Stan … Andrew / Kosija  

 Toby Hemingway … Tom / Kosija  

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

7 €
Sulkeutuu 84 vrk 23 h 16 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7 € Sulkeutuu 84 vrk 23 h 16 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.