Kuvaus

Riitta Konttinen: Boheemielämä. Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie

Otava 3. painos 1997,  416 sivua, sidottu, kovakantinen

Kirja on lähes uudenveroinen.

Venny Soldan-Brofeldt oli poikkeusihminen. Hän oli lahjakas taiteilija, kosmopoliitti, äiti, vaimo, yleisestä mielipiteestä riippumaton sielu, joka toteutti isältä perimäänsä hyvän tahdon periaatetta kaikissa elämänsä vaiheissa. Myös silloin kun hänen miehensä Juhani Aho rakastui hänen nuorimpaan sisareensa Tillyyn. Kolmikko pysyi ystävinä koko elämänsä, ja Ahon ja Tilly Soldanin poika Nisse kasvoi yhdessä perheen omien poikien Heikin ja Antin kanssa.

Kirja kertoo Venny Soldan-Brofeldtin elämän aina virikkeisestä, mutta epätavallisesta lapsuudenkodista alkaen, avaa näkymän Tuusulanjärven taiteilijasiirtokuntaan, johon Ahojen ohella kuuluivat Sibeliukset, Järnefeltit ja Haloset. Se kuvaa vuosisadan vaihteen kulttuurielämää niin Suomessa kuin Euroopan taidekeskuksissa, jonne tehtiin runsaasti matkoja. Mutta ennen kaikkea se kertoo naistaiteilijasta, joka ajan hengestä poiketen, välillä hyvinkin vaikeissa oloissa, loi omaa uraa ja jonka persoonallisuus ja tuotanto jättivät pysyvän jäljen suomalaiseen maalaustaiteeseen.

Hakusanat: Juhani Aho - Tilly Soldan

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5 €
tai
Sulkeutuu 15 vrk 2 h 25 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 15 vrk 2 h 25 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.