Kuvaus

Suomijulkaisu! UUSI ja muoveissa vielä

Sisältää lyhytelokuvat:
VIIKKO RAKENNUSMIEHENÄ (ONE WEEK)
SEPPÄ (THE BLACKSMITH)
THE BALLOONATIC
POLIISIT (COPS)
Lyhytelokuvan aikakaudella jokaiseen elokuvanäytäntöön sisältyi ainakin yksi lyhyt komedia. Keatonin tehdessä näitä loistavia kaksikelaisia, suurin osa mykkäelokuvan koomikoista ei vielä ollut esiintynyt pitkissä elokuvissa. Heidän yhden ja kahden kelan komediat olivat osa näytäntöä, johon kuuluivat myös piirretty elokuva, uutisfilmi, tulevien elokuvien esittelyä ja pitkä elokuva. Elokuvissakäynti oli perhetapahtuma, ja komediat pitivät sekä vanhemmat että lapset hyvällä tuulella. Teatterit vaihtoivat ohjelmistoaan usein, yleensä kerran viikossa, ja uusille komedioille oli loputon tarve. Ja kun Charlie Chaplinin, Harold Lloydin ja Buster Keatonin kaltaiset klovnit tekivät uuden komedian, suosio oli sellainen, että teatterit mainostivat niitä suuremmin kuin itse pitkiä elokuvia. Lukemattomista mykkien elokuvien koomikoista, joita tulvi valkokankaille kymmenin uusin elokuvin joka viikko, Keaton erottui joukosta. Ensinnäkin hänen olemuksensa oli ainutlaatuisen eleetön, ja se erotti hänet selkeästi useimmista hulinoivista slapstick-tähdistä. Keaton oli esiintynyt suuren osan nuoresta iästään ja hänellä oli ollut aikaa kehittää hahmoaan, hauskuuksiaan, ajoitustaan ja fyysisiä ominaisuuksiaan. Vaudeville oli opettanut hänelle esiintymistaitoa ja hänen oppiaikansa Fatty Arbucklen apurina opetti hänelle paljon kameran edessä työskentelystä. Keaton oli noin 25-vuotias näiden elokuvien aikana, mutta hän oli jo kokenut ammattilainen. Vielä hämmästyttävämpi oli Keatonin ainutlaatuinen maailmankuva, joka ajoittain oli synkkä ja nihilistinen. Verrattuna ajan ruusuisiin ajatuksiin ja ankaraan moraaliin, Keatonin komediat ovat varmaankin olleet melkoisen eriskummallisia 1920-luvun yleisölle. Mutta se ei estänyt hänen suosiotaan. Olivathan elokuvat hieman omituisia, mutta katsojat nauroivat silti. Keaton oli selvinnyt ensimmäisestä maailmansodasta, vuosista vaudevilleteatterin kiertueilla ja välttynyt kuolemalta lapsena, kun hän oletettavasti oli joutunut rankan pyörremyrskyn kouriin. Nämä kokemukset auttoivat häntä muokkaamaan roolihahmoaan, joka kohtaa katastrofit ilmeettömän kärsivällisesti. Tuon aikakauden elokuvissa kävijät ovat ehkä suosineet Charlie Chaplinia ja Harold Lloydia, mutta aika on ollut armelias Keatonille. Tämän päivän katsojat, jotka elävät ydinpommin uhan alla, voivat samaistua Keatoniin. Heille Chaplinin tunteikkuus on tyhjänpäiväistä ja Keaton on ehdottoman moderni.
Tämä kokoelma sisältää neljä Keatonin unohtumatonta lyhytelokuvaa. Nämä varhaiset pääosaroolit osoittavat hänen neroutensa koomisten tilanteiden rakentajana, hänen ajan- ja tilankäytön taitavuutensa koomisen efektin synnyttämiseksi ja hänen uskomattoman fyysisen taituruutensa. Keatonia pidetään mykkäelokuvan koomikoista elokuvallisesti taitavimpana, ja nämä klassiset lyhytelokuvat toimivat siitä oivana todisteina.
HUOMIO: Kokoelman versio COPS-elokuvasta on kokonainen, sisältäen usein poistetun "vuohitohtori"-jakson.

 

Katso myös muut myynnissä olevat elokuvani! Säästät postikuluissa jos ostat useamman kerralla.

https://www.huuto.net/haku/sellernro/1868445/category/86

Pakkaan tuotteet hyvin, mutta en vastaa kohteeseen kohdistuneesta postin kuljetusvaurioista enkä postin kadottamista toimituksista! Tähän mennessä ei kuitenkaan ole yksikään kirje/paketti hävinnyt postissa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 31 vrk 10 h 14 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

10 € Sulkeutuu 31 vrk 10 h 14 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.