Carita Backström: TULEVAISUUDEN TOPPAROIKKA. Nid. 1979 Weili

Carita Backström: TULEVAISUUDEN TOPPAROIKKA: MUISTIINPANOJA BAIKALIN-AMURIN RATATYÖMAALTA. Suomentanut Kristiina Rikman. 1979 Weilin+Göös. Nidottu kirja, jossa 149 tekstisivua, karttaliite ja 16 valokuvasivua, kirjaston poisto, ehjä ja siisti, ei muita kuin kirjaston merkintöjä.

Tulevaisuuden topparoikka: Muistiinpanoja Baikalin-Amurin ratatyömaalta (1979; alkuperäiskäsikirjoitus Framtidens rallare: Anteckningar från det stora järnvägsbygget genom taigan) kertoo yhdestä vaiheesta Baikalin-Amurin rautatien (BAM) rakentamisessa, Komsomolin (nuorisoliiton) rakennustyömaista. BAM oli osa Siperian ja Kaukoidän kehittämissuunnitelmaa ja aikamme suurisuuntaisimpia rakennustöitä. Se kulkee seitsemän suuren vuoriston halki ja ylittää 3000 vesitietä, muun muassa Lenan, Angaran ja Amurin. Alue on ikuisen roudan seutua, ja pakkasasteita saattaa olla kuusikinkymmentä. Valmistuttuaan BAMin oli määrä olla kaksiraiteinen, sähköistetty ja automaattisesti ohjattu moderni kulkuväylä, jonka alueesta oli määrä kehittää erityisesti Yhdysvaltoihin ja Japaniin suuntautuvan vientiteollisuuden keskus. Suomalainen Carita Backström pääsi ensimmäisenä länsimaisena lehtimiehenä seuraamaan mahtavan BAMin rakentamista. Hänen kirjansa kertoo tuosta rakennustyöstä ja sen taustoista sekä niistä ihmisistä jotka rakennustyötä tekivät. Kirja perustuu kolmeen Baikalin-Amurin läntisen rataosuuden rakennustyömaalle noin 7000 kilometrin päähän Suomesta tehtyyn matkaan, 1977 lokakuussa sekä 1978 syyskuussa ja lokakuussa , Ust-Kutista Lenajoen rannoilta Burjatian autonomisen tasavallan Davaniin. Toisella matkallaan tekijä työskenteli muutaman viikon prikaatinjäsenenä.

_ _ _

Baikalin–Amurin rautatie (BAM) oli Neuvostoliiton 1966 uudelleen käynnistämä hanke rakentaa rautatietä Siperian Aasian puoleiseen osaan. Radan pituus on 4 234 kilometriä ja se kulkee Siperian radan suunnassa sen pohjoispuolella. Radan ensimmäinen osuus Bratskista Taišetiin rakennettiin 1930-luvulla. Suuri osa Kaukoidän osuutta rakennettiin 1944–46 käyttäen työvoimana japanilaisia ja saksalaisia sotavankeja. Noin 150 000 radanrakentajan arvellaan kuolleen. Stalinin kuoltua 1953 hanke pysähtyi. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Brežnev julisti 1974 ratahankkeen poliittiseksi hankkeeksi. Radasta oli tullut merkityksellinen uudestaan 1960-luvun lopussa, kun Neuvostoliiton ja Kiinan välit huononivat siihen pisteeseen, että maat kävivät keveillä aseilla rajasotaa Ussuri-joella. Yhteiskunnallisesti hankkeen tuli olla Komsomolin nuorisoliittolaisten voimannäyte, mutta radan pohja oli suunniteltu alustaltaan niin pehmeälle maalle, ettei se onnistunut. Kun radan itä- ja länsiosat yhdistettiin 1984, vain kolmasosa siitä oli täysin liikennöimiskunnossa. Radan julistettiin olevan täysin valmis 1991.

Carita Backström on radiotoimittaja ja kirjailija. Hän on julkaissut mm. teokset Tulevaisuuden topparoikka: Muistiinpanoja Baikalin-Amurin ratatyömaalta (1979; alkuperäiskäsikirjoitus Framtidens rallare: Anteckningar från det stora järnvägsbygget genom taigan), Adressaten okänd (1992; Vivica Bandler i samarbete med Carita Backström), Vastaanottaja tuntematon (1992; Vivica Bandler yhteistyössä Carita Backströmin kanssa) ja Kultur i Afrika (2010 Sverige; Mai Palmberg, Carita Backström, red.).