Kuvaus

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

 

1. Carita Blomqvist: UNELMIENI KOIRANPENTU. Käännös Sirkka Salonen. 1979 Vaasa Oy, Poppis (1). 78-sivuinen sidottu kirja, kannet ylipainettu, selän ylä- ja alanurkassa vähän kulumaa (ks. kuva), muuten ehjä ja siisti, ei merkintöjä.
 
Carita Blomqvist: Unelmieni koiranpentu (1979; Min drömvalp 1978) -kirjassa kaksitoistavuotias Rita toivoo itselleen koiraa, mutta äiti ja isä sanovat aivan ehdottomasti ei. Elämä tuntuu kurjalta. Mutta yht´äkkiä kaikki muuttuu. Kaikki saa alkunsa siitä, että Rita eräänä iltana pelastaa hukkumaisillaan olevan cockerspanielin pennun. Ennen kuin oikea omistaja antaa kuulua itsestään, Rita ehtii toivoa, että hänestä lopultakin tulee koiranomistaja. Niin hänestä tuleekin, mutta ei sillä tavalla kuin hän oli kuvitellut.
 

2. Gunvor Håkansson: SOITA POLIISILLE, ÅSA. Käännös Sirkka Salonen. 1979 Vaasa Oy, Poppis (3). 78-sivuinen sidottu kirja (18 x 11,5 cm), kannet ylipainettu, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Soita poliisille, Åsa! (1979; Ring till polisen, Åsa 1975) -kirjan päähenkilö Åsa oli neljäntoista, täyttäisi pian viisitoista. Åsasta oli tavattoman ihanaa, kun hänen vanhempansa lähtivät viettämään viikonloppua isoäidin luokse maalle ja hän sai jäädä aivan yksin kaupunkiin. Mutta viikonlopusta ei tullut sellainen kuin hän oli kuvitellut. Yht´äkkiä soi puhelin, ja ennen kuin Åsa ehti silmää räpäyttää, hän oli lupautunut lapsenvahdiksi aivan vieraalle pikkutytölle. Kaikeksi onneksi hän ei tiennyt, mitä siitä tulisi seuraamaan!

 

3. Idar Aasen: MEIDÄN ON VOITETTAVA, SINGOALLA! Käännös Sirkka Salonen. 1979 Vaasa Oy, Poppis (2). 78-sivuinen sidottu kirja (18 x 11,5 cm), kannet ylipainettu, kansien nurkissa vähän kulumaa (ks. kuva), muuten ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Idar Aasen: Meidän on voitettava, Singoalla (1979; Vi måste vinna, Singoalla! 1978) on asiantunteva kirja kilpahevosten kasvattamisesta. Håkan ja Barbro on lapseton pariskunta, joka asuu vanhalla maatilalla parinkymmenen kilometrin päässä Enköpingistä. Siellä he kasvattivat täysiverisiä kilpahevosia. He ovat panneet paljon likoon täysiveritamma Singoallaan. He ovat uskoneet siihen ensi hetkestä alkaen ja nähneet paljon vaivaa sen valmentamisessa. Kaksivuotiaana se on osallistumassa nyt ensimmäisiin kilpailuihinsa ja jännitys on melkoinen. Singoalla on juossut fantastisia harjoitusaikoja ja se on kilpailun ennakkosuosikki – mutta pystyykö se täyttämään suuret odotukset?

”Meidän on voitettava, Singoalla!” on kertomus täysiverijuoksijasta. Saat seurata täysiveritamma Singoallan vaiheita sen syntymästä kilparadalla saavutettuun voittoon. Ja voit lukea edelleen, miten tämän nopean mutta helposti hermostuvan pienen kilpahevosen sitten käy. Menestykset ja tappiot vuorottelevat – sellaista on kilpahevosen omistaminen! Suuri osa kertomuksesta on keksittyä, mutta osa siitä on myös totta. Täplikkäällä Singoalla-kimolla on esikuvansa todellisuudessa, ja se on nimeltään Zelma. Sen äiti on, kuten kirjassakin, harmaa Fastnet Light. Muitakin nimiä on otettu aivan suoraan oikeilta kilparadoilta – valmentaja Thorwald Nordquist ja jockey Albert Klimscha esimerkiksi. Lähes kaikki on kuvattu totuudenmukaisesti – tai ainakin melkein. Myös monet hevosten nimet ovat aivan ’oikeiden’ hevosten nimiä. Ja mainitut hevoset ovat osallistuneet kilpailuihin Täbyn ja Jägersron kilparadoilla. Niinpä sinä, joka olet kiinnostunut hevosurheilusta, voit löytää kirjasta paljonkin tuttua. Idar (Lukijalle-luku kirjan alussa)

Ruotsalainen B. Wahlströms Bokförlag AB julkaisi 1970-luvun loppupuolella nuortenkirjoja sisältävää Poppis-sarjaa. Suomessa Poppis-sarjan kirjat julkaisi Vaasa Oy, kaikki vuonna 1979. Kirjat painoi B. Wahlström Ruotsissa: Carita Blomqvist: Unelmieni koiranpentu (1979; Min drömvalp 1978), Idar Aasen: Meidän on voitettava, Singoalla (1979; Vi måste vinna, Singoalla! 1978), Ansi Jackson: Mats ja Joakim autohurjastelijan jäljillä (1979; Mats, Joakim och biljakten 1978), [K. Earl] Ginsburg Valkoinen Haukka ja kaapparit (1979; Vita Höken och kidnapparna 1976), Gunvor Håkansson: Soita poliisille, Åsa! (1979; Ring till polisen, Åsa 1975) ja Anne-Marie Jakobsson: Ponikerho kesälomalla (1979; Ponnyklubben My på sommarlov 1977)

 

4. Francine Pascal: TUPLARAKKAUTTA. Sweet Valley High 1. Suomentanut Jaana Kapari. 1997 Otava (toinen painos). 190-sivuinen sidottu kirja, kannet ylipainettu, lukematon, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Tuplarakkautta (Double love 1983) on ensimmäinen Sweet Valley High -kirja. Jessica on iskenyt silmänsä Todd Wilkinsiin, koripallojoukkueen komeaan kaupunkiin – ainoaan poikaan josta hänen kaksossiskonsa Elizabeth tosissaan välittää. Elizabet ei haluaisi menettää Toddia, mutta hän tuntee toki siskonsa. Kun Jessica jotain haluaa, hän sen myös yleensä saa – ja on päämäärään päästäkseen valmis käyttämään epäreilujakin keinoja.

Francine Pascal (s. 1938 New York) on yhdysvaltalainen kirjailija. Hän vietti koko nuoruutensa synnyinkaupungissaan New Yorkissa, jossa kävi peruskoulun, lukion ja yliopiston, meni naimisiin ja sai kolme tytärtä. Hän ajatteli aluksi myydä idean Sweet Valley High´sta televisiosarjaksi, mutta päätyi ystävänsä ehdotuksesta kirjasarjaan. Jotkut tarinoiden ideoista hän sai tyttäristään, mutta suurin osa syntyi muistelemalla omaa nuoruuttaan ja aikuiseksi kasvamista. Vaikka Sweet Valley High -sarja on Pascalin nimissä, sen kirjoittamiseen on osallistunut ryhmä haamukirjoittajia. Pascal asuu vielä nykyäänkin New Yorkissa, mutta osan ajasta hän asuu Ranskan eteläosassa.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 75 vrk 19 h 31 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3 € Sulkeutuu 75 vrk 19 h 31 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.