Kuvaus

Otava kovakantinen teos paperikansin

1.p 2013

Ei omistetta, puhdas

16-vuotias Óscar opiskelee jossain ylhäällä Sarriàn tienoilla sijaitsevassa sisäoppilaitoksessa. Hän on yksinäinen eikä koulu oikein kiinnosta. Joka päivä oppituntien jälkeen hän lähtee kuleksimaan kaupunginosan pimeille kujille. Erään hylätynoloisen huvilan ikkunoista kantautuu lumoava ooppera-aaria, joka rahisee antiikkisella levylautasella. Óscar näkee pian pyöräänsä taluttavan ilmestyksen eikä mikään ole enää entisensä. Ilmestys on valkoisiin pukeutunut Marina, joka asuu iäkkään Gérman isänsä ja kissansa Kafkan kanssa tuossa rappion runtelemassa isossa huvilassa. Nykyään Sarrià on varakkaiden asuinalue, mutta vielä tuolloin se oli paljolti rakentamaton ’aavikko’, jossa oli metsiköitä ja rapistuvia huviloita, joiden villiintyneissä puutarhoissa patsaat sammaloituivat ja suihkulähteet kuivuivat.

 

Marina vie Óscarin uskomattomaan seikkailuun, joka alkaa Sarriàn hautausmaalta. He näkevät mustiin verhoutuneen, huppupäisen naisen laskevan punaisen ruusun nimettömälle haudalle, jota koristaa siipensä levittänyt musta perhonen. Kuka on tuo nainen, joka näyttää liitelevän pari vaaksaa maan pinnalla?

 

Yksinäinen Óscar ystävystyy myös Marinan isän kanssa ja kokee heidän kotinsa melkein omakseen. Nuoret pääsevät groteskien tapausten ja traagisten ihmiskohtaloiden jäljille ja joutuvat itsekin suureen vaaraan henkilöitä jäljittäessään. Zafón luo hurjan ja mystisen, trillerimäisen tarinan, joka kieppuu onnettomissa ihmiskohtaloissa ja Barcelonan synkässä historiassa. Romaanissa on kolme elämää suurempaa rakkaustarinaa: Marinan isän ja äidin, oopperalaulaja Eva Irinovan ja tsekkisyntyisen Mijail Kolvenikin sekä tietysti Óscarin ja Marinan välillä. Óscarista tuli isona kirjoittava arkkitehti, sillä hän kirjoitti valmiiksi Marinan kanssa kokemansa uskomattoman seikkailun.

 

Zafón sanoo kirjan saatesanoissa, että jokaisella kirjailijalla on, myönsipä tai ei,  suosikkinsa omien teosten joukossa ja hänellä se on Marina. Zafónista tuntui, että Marina päätti jonkun elämänvaiheen ja ettei hän enää kirjoittaisi nuortenkirjoja. Tämä teos oli tavallaan kokeilu, jossa hän testasi Tuulen varjon maailman toimivuutta. Kuuntelukokemus oli lumoava - kiehtova ja hyvin mystinen. 

 

Carlos Ruiz Zafón - Marina
Planeta 1999, ilmestynyt suomeksi 2013 Otavan kustantamana

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 40 vrk 1 h 28 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 40 vrk 1 h 28 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.