Kuvaus

Suomiversio.

"Kyynisen kuoresi alta löytyy tunteilija", kuvaa poliisimestari 37-vuotiasta Richard Blainea. Yksi maailman rakastetuimmista ja arvostetuimmista rakkaustragedioista sai upean kohtelun kahden levyn erikoisjulkaisussa. Nyttemmin tätä ihailee enemmän miesten välisen sympatian (Humphrey Bogart ja Claude Rains) harvinaisena kuvauksena. Roolikirjo on liki lyömätön (Paul Henreid, Conrad Veidt, Sydney Greenstreet, Peter Lorre).

Kaunis, tarkka ja virheetön kuva. Selkeä monoraita. Ekstroissa Lauren Bacallin esipuhe, kaksi kommenttiraitaa (toinen kriitikko Roger Ebertiltä), trailereita, yhteensä noin 126 min. dokumentit, radioshow, 8 min. Looney Tunes -animaatio, kaksi min. poistettuja kohtauksia ja 5 min. ylijäämäotoksia.

Casablanca on vuonna 1942 ensi-iltansa saanut Michael Curtizin ohjaama draamaelokuva. Se sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Casablancaan. Casablanca on useissa äänestyksissä valittu kaikkien aikojen parhaiden elokuvien joukkoon, ja American Film Institute on nimennyt sen romanttisimmaksi yhdysvaltalaiseksi elokuvaksi. Elokuvan ensi-ilta oli New Yorkissa 26. marraskuuta 1942.

Elokuvalla on leikkauskohtia puolalaisen vakoojan Mieczys?aw S?owikowskin toimintaan Pohjois-Afrikassa.

Näyttelijät

Elokuvan päähenkilöt vasemmalta oikealle: Rick Blaine (Bogart), Louis Renault (Rains), Victor Laszlo (Henreid) ja istumassa Ilsa Lund (Bergman). Taustalla Sam (Wilson).

 Humphrey Bogart … Richard ”Rick” Blaine  

 Ingrid Bergman … Ilsa Lund  

 Paul Henreid … Victor Laszlo  

 Claude Rains … kapteeni Louis Renault  

 Conrad Veidt … majuri Heinrich Strasser  

 Peter Lorre … Guillermo Ugarte  

 Dooley Wilson … –Sam  

 Sydney Greenstreet … Ferrari  

 Madeleine LeBeau … Yvonne  

 S.Z. Sakall … Carl (Rickin baarin tarjoilija)  

 John Qualen … Berger  

 Curt Bois … Taskuvaras  

Palkintoja ja ehdokkuuksia

Oscar-palkinnot

Oscar-ehdokkuudet

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 86 vrk 21 h 10 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

6 € Sulkeutuu 86 vrk 21 h 9 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.