Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

CHARLIE CHAPLIN BLU-RAY X 4 


- KAUPUNGIN VALOT


KAUPUNGIN VALOJEN ALUSSA PRAMEILU JA MUODOLLISUUS SAAVAT HUUTIA , JA ELOKUVAN LOPPUKOHTAUS ON JÄÄNYT HISTORIAAN . KAUPUNGIN VALOT PAKAHDUTTAA JA KUTITTELEE NAURUHERMOJA ALUSTA LOPPUUN . VUONNA 1998 YHDYSVALTAIN ELOKUVAINSTITUUTTI NIMESI ELOKUVAN 100 PARHAAN AMERIKKALAISELOKUVAN JOUKKOON.


ÄÄNIELOKUVAT OLIVAT JO LYÖNEET ITSENSÄ LÄPI , MUTTA CHARLES CHAPLIN PORSKUTTI ELOKUVATEOLLISUUDEN VASTAVIRTAAN JULKAISEMALLA MYKKÄELOKUVAN , JOSSA OLI VAIN MUSIIKKIA JA ÄÄNITEHOSTEITA . KAUPUNGIN VALOISSA CHAPLININ TUUNNETTU KULKURI-HAHMO HAUSKUTTAA JA HERÄTTÄÄ TUNTEITA KERÄÄMÄLLÄ RAHAA LEIKKAUKSEEN , JOLLA SOKEA KUKKAISTYTTÖ VOISI SAADA NÄKÖNSÄ TAKAISIN . KULKURI LAKAISEE KATUJA , NYRKKEILEE , ESITTÄÄ MILJONÄÄRIÄ JA ESTÄÄ OIKEAN  MILJONÄÄRIN ITSEMURHAN . VIESTI ON SANATON MUTTA YLEISMAAILMALLINEN :RAKKAUS ON SOKEA .


VALMISTUSVUOSI 1931


KESTO 1 H 23 MIN


SUOMALAINEN TEKSTI


-NAINEN PARIISISSA


CHARLIE CHAPLIN PÄÄTTI TEHDÄ URANSA HUIPULLA KOMEDIAN SIJAAN DRAAMAN , JOSSA HÄNELLÄ ITSELLÄÄN EI OLE SUURTA ROOLIA. NAINEN PARIISISSA -ELOKUVA KERTOO TARINAN PIKKUKYLÄN TYTÖSTÄ , JOKA AJAUTUU TRAAGISEN VÄÄRINKÄSITYKSEN SEURAUKSENA PARIISIIN RIKKAAN NAISTENMIEHEN  RAKASTAJATTAREKSI .   MERKITTÄVÄN ELOKUVASTA TEKEVÄT SEN HENKILÖHAHMOT , JOTKA OVAT TOINEN TOISTAAN MONIMUTKAISEMPIA JA KIEHTOVAMPIA . MENJOU ONNISTUU ROOLISSAAN ERITYISEN HYVIN . ELOKUVA OLI ILMESTYESSÄÄN KRIITIKOIDEN SUOSIOSSA . YLEISÖ EI KUITENKAAN PITÄNYT ELOKUVASTA , JA CHAPLIN PALASI TAKAISIN KOMEDIAN PARIIN . CHAPLINILLA ON ELOKUVASSA CAMEO-ROOLI  KÖMPELÖNÄ KONDUKTÖÖRINÄ .


VALMISTUSVUOSI 1923


KESTO 1 H 18 MIN


SUOMALAINEN TEKSTI


-RITARI SINIPARTA


CHARLES CHAPLIN KÄÄNTÄÄ KEPEÄN AURINKOISUUDEN NURIN NISKOIN TÄSSÄ HIENOSSA MUSTASSA KOMEDIASSA PERHEENISÄSTÄ , JOKA ELÄTTÄÄ MURHATÖIN SAIRAAN VAIMONSA JA LAPSENSA . PÄÄHENKILÖSSÄ EI JUURI NÄY VIVAHDUSTAKAAN KUOLEMATTOMASTA KULKURISTA , MUTTEI KEIKARIMAISESTA HIENOSTELIJASTA SILTI KOOMISIA PIIRTEITÄ PUUTU , HAUSKIMPINA TURHAT YRITYKSET PÄÄSTÄ EROON RÄVÄKÄSTÄ ANNABELLASTA . KUN CHABLININ EPÄTYYPILLINEN ELOKUVA SAI ENSIESITYKSENSÄ , MAAILMA EI OLLUT VALMIS KATSOMAAN KUOLEMAA KASVOIHIN HYMY HUULILLA . NYKYÄÄN MURHAAVAN HAUSKAA RITARI SINIPARTAA PIDETÄÄN YHTENÄ CHAPLININ PARHAISTA ELOKUVISTA .


VALMISTUSVUOSI 1947


KESTO 2 H  5 MIN


SUOMALAINEN TEKSTI


-SIRKUS


CHARLIE CHAPLIN  SAI SIRKUKSESTA ENSIMMÄISESSÄ OSCAR-GAALASSA PALKINNON ELOKUVAN KÄSIKIRJOITUKSESTA , NÄYTTELIJÄSUORITUKSESTA , OHJAAMISESTA JA TUOTTAMISESTA , SIRKUS SAI TOTTA KAI NAURUN RAIKUMAAN MYÖS TÄYSISSÄ SALEISSA YMPÄRI YHDYSVALTOJA . 


KULKURI ON TÄSSÄ KOMIIKAN HELMESSÄ ALUKSI  TUTTUUN TAPAAN RAHATON , NÄLISSÄÄN JA VALMIINA RAKASTUMAAN  PÄÄTÄ PAHKAA JA RIKKOMAAN  SYDÄMENSÄ MENETETTYÄÄN LEMMITTYNSÄ . KULKURIA LUULLAAN TASKUVARKAAKSI , JA HUIMASSA PAKOYRITYKSESSÄ KULKURI PÄÄTYY POLIISI PERÄSSÄÄN SIRKUSTELTTAAN , JOSSA ILAHTUNUT YLEISÖ LUULEE TAKAA-AJOA OSAKSI ESITYSTÄ . SIRKUKSEN KLASSIKOIHIN KUULUVAT RAIVOISA NAURUTALOKOHTAUS , TAIKURIN ESITYKSEN PÄÄTTYMINEN KAAOKSEEN JA PÄÄTÄHUIMAAVA NUORALLAKÄVELY APINAT PÄÄHÄN TARRAUTUNEENA , TÄSSÄ KOMEDIASSA EI OLE TURVAVERKKOA !


VALMISTUSVUOSI 1928


KESTO 1  H 9 MIN


SUOMALAINEN TEKSTI


YHTEISKESTO 5 H 55 MIN


EI TARJOUKSIA


 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

24 €
Ilmoitus on sulkeutunut 3.6.2020 22:10
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.