Kuvaus

Colin Thiele: MYRSKYN POIKA. Suomentanut Tarleena Tuori. 1979 Otava (ensimmäinen painos). 80-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä. Kirjan runsas mustavalkoinen valokuvakuvitus on kirjan pohjalta tehdystä palkitusta samannimisestä nuorisoelokuvasta (1976).

Myrskyn poika (1979; Storm Boy 1963) on jännittävä ja liikuttava kertomus australialaisen pojan ja pelikaanin ystävyydestä villin luonnon keskellä. Tapahtumapaikka on Etelä-Australiassa Intian Valtameren rannikon sadanneljänkymmenen kilometrin mittainen hiekkasärkkä, jossa Tom – Myrskyn poika – elää isänsä Erakko-Tomin kanssa yksinkertaisessa majassa. Tomin äidin kuoltua he olivat muuttaneet Adelaiden kaupungista Coorongin alueelle yksinäisyyteen meren tuntumaan. Lähistöllä elävä alkuasukas Fingerbone Bill oli viisaampi kuin kukaan Myrskyn pojan tuntemista: hän tunsi eläimet, tuulen merkit, pilvien ja meren kielen. Laajalla lintujen rauhoitusalueelle oli kielletty eläinten vahingoittaminen. Välillä siellä liikkui kulkijoita, jotka eivät välittäneet kiellosta. Eräänä aamuna vallitsi sekasorto ja kaikki oli mullin mallin. Kolme–neljä nuorta miestä olivat löytäneet pelikaanien pesiä ja tappaneet kaksi pesivää lintua. Myrskyn poika katsoi surullisena hävityksen jälkiä. Hän kuuli heikkoa kahinaa ja piipitystä ja huomasi hajotetussa pesässä oksien ja korsien alla kolme aivan pientä pelikaania – hengissä. Poika keräsi ne varoen syliinsä ja kiiruhti kotiin niiden kanssa… 
   
Colin Thiele (1920 Eudunda, Etelä-Australia – 2006 Brisbane, Queensland) oli australialainen kirjailija ja opettaja. Hän syntyi saksankieliseen perheeseen ja oppi englannin kielen vasta koulussa. Käytyään useita eri kouluja hän suoritti 1941 korkeakoulututkinnon Adelaiden yliopistossa. Toisessa maailmansodassa hän palveli Australian armeijassa ja sodan jälkeen toimi opettajana. Colin Thiele kirjoitti yli 100 teosta, joista monet kertoivat Etelä-Australian maaseudun elämästä. Tunnetuin hän on nuorten kirjoistaan kuten Storm Boy (1963; Myrskyn poika 1979), Blue Fin (1969), February Dragon (1966) ja Sun on the Stubble (1961). Useiden Thielen teosten pohjalta on tehty elokuva.

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 43 vrk 4 h 49 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6 € Sulkeutuu 43 vrk 4 h 49 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.