Kuvaus

Hyväkuntoinen ( K3 )  sidos , kansipaperit, luultavasti luettu

kuvassa ei näy koko teoksen kansipaperi skannerin takia

Kustantajan kehuja :
"
Herrasmiesetsivä Isaac Bell Yhdysvaltain nerokkaimman murhaajan kintereillä!
Vuonna 1908 kansainvälisen politiikan jännitteet ajavat maailman sodan partaalle. Kun Yhdysvaltain etevin taistelualusten asesuunnittelija tekee itsemurhan, surun murtama tytär epäilee petosta. Hän kääntyy legendaarisen Van Dornin etsivätoimiston puoleen, eikä aikaakaan kun asiaa tutkiva Isaac Bell haistaa jälkiä murhasta.

Seuraa muitakin epäilyttäviä kuolintapauksia, ja Bell oivaltaa, että taitavasti kätkeytynyt vakoilija puoskaroi parhaansa mukaan tuhotakseen Yhdysvaltain teknologisen eliitin. Kaikki tuntuu liittyvän huippusalaiseen projektiin nimeltä Hull 44.

Konflikti paisuu entisestään, kun Bell pääsee lähemmäksi totuutta ja joutuu mittelemään voimiaan paitsi salamyhkäisen Vakoojan myös Saksan, Japanin ja Britannian pahimpien kieroilijoiden kanssa. Uhattuna ei ole ainoastaan Yhdysvaltain laivasto vaan kokonaisten kansakuntien kohtalo!

Vakooja on mestarijännäristi Clive Cusslerin kolmas Isaac Bell -seikkailu – tuima keitos historiaa, säpinää ja romantiikkaa.
"
lue alempaa fennica-osuus , niin kirjan tiedot selviävät
 
Kuntoluokitus:  (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
 
Voittajalle postituskulut; raha tililleni ja kirjapaketti / kirje postiin !

Muut kohteeni näet tästä linkistä! 

Fennica-tiedot alla :
Tekijä:Cussler, Clive
Nimeke:Vakooja / Clive Cussler & Justin Scott ; suomentanut Kimmo Paukku.
Kieli:suomi
Julkaistu:Helsinki : WSOY, cop. 2012
Painettu/Valmistettu: (painettu EU:ssa)
Ulkoasu:459 s. : kuv. ; 24 cm.
Alkuteoksen kieli: eng
ISBN:978-951-0-38872-3 (sid.)
UDK-luokitus:820 -3
Muu(t) tekijä(t):Scott, Justin.
 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 64 vrk 9 h 21 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

15 € Sulkeutuu 64 vrk 9 h 21 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.