Kuvaus

                                     ITALO-DISCO  COLLECTORS  ITEM  !!

  Den Harrow on italialainen italodisko/eurodance -musiikkiprojekti, jossa esiintyjänä toimii Stefano Zandri (s. 4. kesäkuuta 1962). Hän oli suosittu 1980-luvulla, jolloin Den Harrow -nimellä tehtiin useita hittejä, kuten "Don't Break My Heart", "Bad Boy", "Catch the Fox" ja "Future Brain". Projektin panivat alulle tuottajat Roberto Turatti ja Miki Chieregato.

Stefano Zandri ei kuitenkaan 1980-luvulla itse laulanut omia kappaleitaan, vaan hän oli ainoastaan hahmo, joka huulisynkkasi varsinaisten laulajien äänen. Aluksi Chuck Rolandon ääntä käytettiin kappaleissa "To Meet Me" ja "Taste of Love". Myöhemmin Silver Pozzoli valittiin laulamaan kappale "Mad Desire". Suurimman osan kappaleista, mukaan lukien hittibiisin "Don't Break My Heart", lauloi kuitenkin Tom Hooker. Tätä ei kuitenkaan aikoinaan yleisölle kerrottu minkä lisäksi Zandrin valehdeltiin olevan amerikkalaissyntyinen ja sukunimeltään Carry. Ensimmäinen kappale, jolla hän itse lauloi, oli vuonna 1991 julkaistu "Ocean".

Stefanon ura alkoi, kun Roberto Turatti, joka tuohon aikaan oli DJ "American Disaster" yökerhossa Milanossa, huomasi hänen kykynsä. Turatti ja Miki Chieregato ryhtyivät hänen tuottajikseen, ja hänestä päätettiin tehdä tähti. Samaan aikaan myös tuleva nimi valittiin, joka oli väännös italian kielen rahaa tarkoittavasta sanasta denaro.

1990-luvulla Turatin ja Chieregaton sijaan Den Harrowille uutta musiikkia tuotti muun muassa Mauro Farina ja aikansa trendejä seuraten musiikki vaihtui italodiskosta eurodanceksi.

Condition  ..  NEW

Label  ..  Baby Rec. 611 726

Genre  ..  Italo-Disco

Release Date  ..  1988

  

Born June 4, 1962 in Nova Milanese (Milan), Stefano Zandri is an Italian model, dancer, and frontman of the musical project Den Harrow.

Over time the name Den Harrow came to identify only Zandri, who continues to use the alias.

In 2012 Zandri admitted that he never sang on any Den Harrow records. Zandri (now living in Brescia) continues to make public appearances in which he lip-synchs to the hit records featuring the original singers' voices.

 

Tracks:

A  ..  You Have A Way 

B  ..   Born To Love [Dance Vers.] 

 

All records come in a clear plastic sleeve + Quality checked before sending !!                                   

  •              Ostaessasi  6 tuotetta , saat  halvimman  Ilmaiseksi  !!
  •                   Buy  6 items , get the cheapest  one  for  free  !! 
  •  
  •                   VINYYLI  12"  +  KUVA  KANSI  =  UUSI [MINT !]

+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 15 vrk 11 h 54 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

22 € Sulkeutuu 15 vrk 11 h 54 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.