Dimmick: Matkalla huomiseen (hevosromaani)

Barbara Dimmick: Matkalla huomiseen 

• Gummerus, 2. painos; pokkari 2003; 366 sivua
• Pientä kulumaa kannen reunoissa ja ryppy selkämyksessä, muuten ok kuntoinen kirja
• HINTA: 1 euro + toimituskulut kirjeenä 3 euroa = 4 euroa TAI seurattavana pikkupakettina kotiin postilaatikkoon 6 euroa = 7 euroa (HUOMIO: Esim. 7 euron pakettiin mahtuu halutessa vielä muitakin saman myyjän kohteita yhteisillä toimituskuluilla. Katso esim. hevoset - Haku - Huuto.net TAI Suomenkielinen kaunokirjallisuus - Kaunokirjallisuus - Kirjat ja lehdet - Huuto.net)
• TEE NÄIN: Klikkaa Osta, niin saat huutonetiltä automaattisen viestin, jonka lopusta löydät myyjän sähköpostiosoitteen ja tilinumeron. Maksa kirja/kirjat/lehdet ja toimituskulut, niin myyjä lähettää kohteen kun maksu on tullut perille. Voit myös pyytää myyjältä laskun. (Jos ostat samalla useamman saman myyjän kirja/lehteä, niin älä maksa yksittäisiä kohteita ennen kuin koko paketin sisältö on selvä ja myyjä on ilmoittanut yhteiset toimituskulut)

Hevoskouluttaja Natalie Baxter on viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan elänyt kiertolaiselämää haluamatta luoda siteitä minnekään tai keneenkään. Hänen parhaita ystäviään ovat hevoset, nuo kauniit, salaperäiset olennot, joiden rinnalla Natalie tuntee olonsa rauhalliseksi, turvalliseksi ja voimakkaaksi.

Natalien elämä muuttaa kulkuaan kun hän ottaa vastaan hevoshoitajan paikan läheltä kotikaupunkiaan. Äkkiä hän huomaa kiintyvänsä ihmisiin ja paikkoihin, ja kyläläiset hakevat hänen seuraansa ja opetustaan. Kaikkein tärkein asia Natalielle on kuitenkin Twister, kaunis musta hevonen, johon hän kiintyy koko sydämestään.

Aidosti mustassa hevosessa ei ole ainuttakaan ruskeaa karvaa. Ne joita mustiksi sanotaan ovat yleensä tummia ruunikoita tai rautiaita. Mutta tämä nuori hevonen oli musta - oikeasti musta, ja sillä oli vino valkoinen läsi ja neljä tyylikästä valkoista sukkaa. Kaikki muu olikin pielessä. Ruuna oli kolmevuotias, pian neljä. Kasvun olisi jo pitänyt tasoittua; sään olisi pitänyt olla lautasia korkeammalla. Se ei ollut.
”Sillä saa ratsastaa alamäkeen koko ajan”, minä huomautin.

Omistaja oli mies, päälle kolmenkymmenen. Hän oli viitisentoista senttiä minua pitempi eivätkä kuraisen golftakin hihasuut peittäneet leveitä, kalpeita ranteita. Ohuet vaaleat hiukset olivat takaa pitkähköt, mutta edestä ne olivat alkaneet vetäytyä ylemmäs ja jättivät otsan korkeaksi ja haavoittuvaksi. Kehyksettömät lasit lepäsivät hänen nenälleen aivan hiukkasen vinossa; toinen linssi näytti olevan vinksallaan. Hänen nimensä oli Pierce Hän ja minä olimme juuri tuoneet hevoset ulos ja nojailimme tarhan aitaan viimeisten riimut kädessä. Iso raudikkotamma vinkaisi, sinkautti sitten kavionsa ilmaan ja häipyi pukitellen tarhan poikki. Toiset pärskähtivät ja lähtivät laukkaamaan sen perään. Musta ruuna ravasi hullun lailla pysyäkseen perässä. Pierce seurasi sen jokaista liikettä niin kiinteästi että minua alkoi melkein kaduttaa huomautukseni hevosen rakenteesta.
”Allie aikoi ruveta töihin sen kanssa tänä keväänä”, hän sanoi sävyttömällä äänellä.
”Hän antoi sille vuoden lisäaikaa.” En tiennyt kuka Allie oli enkä myöskään kysynyt.

hakusanat: hevoskuiskaaja hevoset ratsastus viihdekirjallisuus juuret elämäntapa onnellisuus eläimet hevonen